Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin (2015)
Suomentanut: Kristiina Drews
Sivumäärä: 227 s.

Siivoojan käsikirja on kokoelma yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin parhaita lyhyitä kertomuksia. Berlin oli jo eläessään pienen piirin arvostama mestari vaikka jäikin suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Yhdysvalloissa 2015 postuumisti julkaistu kokoelma sai kuitenkin sekä kriitikoilta että lukijoilta hurmioituneen vastaanoton ja nosti Berlinin koko lukevan yleisön tietoisuuteen. Berlinin rosoiset, melankoliset ja mustan huumorin sävyttämät tekstit ovat hienovaraisia ja oivaltavia kuvauksia amerikkalaisesta arjesta pesuloissa, tukiasunnoissa, katkaisuhoidossa, katolisessa koulussa, hienostokodeissa ja kaduilla. Kirjasta on tullut suurmenestys mm. Saksassa, Italiassa ja Ruotsissa. 

Oma arvioni: Kuten olen aiemminkin muutamaan kertaan todennut, en ole yleensä suuri novellien ystävä. Maailmanlaajuiseksi kirjalliseksi tapaukseksi noussut kirja kiinnosti siitä huolimatta kovasti, joten tartuin teokseen avoimin mielin. Ja kyllä kannatti, sillä tämä kokoelma on mielestäni varsin vaikuttava ja vakuuttava. Kirjoittajalla (ja myös suomentajalla) on hyvä kielen ja rytmin taju. Tarinat ovat omakohtaisuudessaan koskettavia, yllätyksellisyydessään viihdyttäviä ja tarkkuudessaan poikkeuksellisia. Siksi onkin hienoa, että Lucia Berlinin (1936 - 2004) uskomatonta elämää ja koviakin kokemuksia valottavia kertomuksia on myös suomennettu. Siivoojan käsikirja 2 odottaa jo lukuvuoroaan..