Päivi Pihlaja & Riitta Viitala (toim.): Varhaiserityiskasvatus

Kustantaja: PS-kustannus

Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 336 s.

Pienet jalat suuntaavat kohti tulevaisuutta. Askeleet ovat välillä varmoja, välillä sellaisia, että lapsi tarvitsee tukea niitä ottaessaan. Mitä varhaisemmin lasten erilaiset tuen tarpeet havaitaan, sitä tehokkaammin voidaan ehkäistä ongelmien syntymistä ja syvenemistä sekä edistää lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia. 

Varhaiserityiskasvatuksen lähtökohtana on kaikille lapsille yhteinen varhaiskasvatus, jossa jokaisella on oikeus osallistua, oppia ja rakentaa sosiaalisia suhteita. Oleellista on perehtyä lapsen tilanteeseen, rakentaa toimiva yhteistyö perheen kanssa ja havainnoida, mikä merkitys ryhmän käytännöillä ja koko varhaiskasvatusympäristöllä on lapsen tuen tarpeen ilmenemiseen.

Lapset tarvitsevat eniten tukea kielen ja sosioemotionaalisen kehityksen pulmien takia. Näiden lisäksi kirjassa ovat esillä muun muassa oppimisen vaikeudet, motoriset ongelmat ja vammaisuus. Kirjassa kerrotaan käytännönläheisesti, miten lapselle järjestetään hänen kehitystään ja oppimistaan edistävä varhaiskasvatusympäristö sekä muu tarvittava tuki.

Oma arvioni: Koko kirjan läpi on kantavana teemana inklusiivinen kasvatusajattelu, jonka mukaan jokainen lapsi on arvokas, oppiva ja osallistuva riippumatta siitä, onko hänet määritelty jotenkin poikkeavaksi tai ei. Näin ajateltaessa kaikenlaiset lapset voivat olla ja toimia samassa päiväkodissa, tarvittava tuki tuodaan kunkin lapsen luo. Kirjan artikkeleissa ei puhuta vammaisista lapsista, vaan lapsista, joilla on esimerkiksi CP-vamma, kuulovamma tai autismi. Tällä sanamuodolla on selkeä viesti. Sillä halutaan korostaa sitä, että ihan jokainen lapsi on ensisijaisesti lapsi. Ja jokainen lapsi, jolla on esimerkiksi näkövamma, on yksilö, jolloin juuri hänelle tarkoituksenmukainen, riittävä ja oikea-aikainen tuki tulee järjestää yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Laadukas varhaiskasvatus on siis jo tänä päivänä parhaimmillaan inklusiivista, myönteisin keinoin toteutettua pedagogista toimintaa, jossa painotetaan jokaisen lapsen yksilöllisiä vahvuuksia. 

Sillä, millä termeillä ja millaisin painotuksin lapsen vammaisuudesta puhutaan, voi olla kauaskantoiset seuraukset hänen minäkuvansa ja itsetuntonsa kehittymiselle. Näin ollen ongelmat on hyvä sijoittaa ympäristön kynnyksiin eikä lapsen erilaiseen tapaan liikkua jne. Tässä tuoreessa ja varhaiserityiskasvatusta monipuolisesti eri näkökulmista valottavassa Päivi Pihlajan ja Riitta Viitalan toimittamassa teoksessa tehdään onneksi juuri näin. Toivottavasti hyväksyvä ja moninaisuutta ymmärtävä ja arvostava ilmapiiri valtaa entistä enemmän alaa varhaiskasvatuksen kentällä, sillä jokainen lapsi ansaitsee kasvun, kehittymisen ja oppimisen mahdollisuuksia ympäristössä, jossa hän voi oikeasti kokea kuuluvansa joukkoon. 

Suosittelen tätä käsikirjanakin hyvin toimivaa teosta lämpimästi ensinnäkin alan opiskelijoille, sillä se tarjoaa arvokasta ja ajantasaista tietoa siitä, kuinka varhaiskasvatuksessa on tultu nykytilanteeseen ja mihin suuntaan varhaiserityiskasvatus on menossa unohtamatta myöskään kirjassa esitettyjä konkreettisia ideoita erilaisten tuen tarpeiden huomiontiin käytännön tilanteissa. Lisäksi kirja antaa eväitä monialaisen yhteistyön toteuttamiseen, jota on tänä päivänä mahdoton ohittaa. Tulevien ja kentällä jo toimivien pedagogien ohella tämän kirjan lukeminen olisi toki erittäin suotavaa myös kaikille päättäjille, sillä heidän käsissään on myös tukea tarvitsevien lasten tulevaisuus, ja huomista rakennetaan yhdessä jo tänään.