Teemu Potapoff: Luodinkestävä - Heidi Foxellin tarina

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 200 s.

Kirja naisesta, jonka elämä muuttuu sekunnin sadasosassa

"Muistan, että halusin poliisiksi jo kuusivuotiaana."

Hyvinkää 26. toukokuuta vuonna 2012 oli päivä, jolloin nuorempi konstaapeli Heidi Foxellin elämä muuttui pysyvästi. 18-vuotias nuorukainen kapusi aamukahdelta matalan liikerakennuksen katolle ja alkoi ampua hallussaan olleilla kivääreillä kadulla olevia juhlivia nuoria. Samaan aikaan toisaalla 24-vuotias Heidi Foxell istui partioautossa yhdessä parinsa kanssa. Kaksikko kuittasi saamansa hälytyksen ja kiihdytti tapahtumapaikalle. 

Kuusi vuotta myöhemmin Heidi Foxell, entinen maajoukkuetason jalkapallomaalivahti ja poliisikokelas, on pyörätuolinsa vanki. Kuuden menneen vuoden aikana Foxell on leikattu yli 50 kertaa, joutunut elämän muuttaneen hoitovirheen uhriksi ja selättänyt leukemian. 

Luodinkestävä - Heidi Foxellin tarina ei ole kirja Hyvinkään ampumistragediasta. Se on kirja naisesta, joka elämä muuttuu sekunnin sadasosassa. Kuinka selvitä päivästä toiseen, kun kaikki mikä on ollut itsestään selvää, otetaan pois? Kuinka määritellä itsensä ja paikkansa maailmassa uudelleen?

Oma arvioni: 
"Minusta tuntuu kuin olisin jämähtänyt kahdenkymmenenkuuden vuoden ikään. Elämäni on ollut neljä ja puoli vuotta pysäytyksellä. Nyt taas tuntuu siltä kuin elämäni play-nappia olisi painettu uudestaan ja filmi pyörii jälleen. Olen edelleen katkera hoitovirheestä, sillä se vei minut pyörätuoliin."
Tämän avoimen, rehellisen ja mitään kaunistelemattoman kirjan keskeisin sanoma lienee se, että elämässä mikään ei ole itsestään selvää, eikä huomisesta tiedä meistä kukaan. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, meillä on vain tämä hetki, ei sen enempää. Heidi Foxell on kohdannut elämässään lukuisia vastoinkäymisiä, mutta selvinnyt niistä uskomattomalla tavalla. Apuna ovat olleet niin monet lääketieteen ja kuntoutuksen ammattilaiset kuin tukeaan tarjonneet läheiset ja ystävät. Mutta paljon on kysytty myös nuoren naisen omaa sitkeyttä ja taistelutahtoa.  Heidi Foxell myöntää suoraan, että katkeruus kalvaa ja hän häpeää omaa muuttunutta kehoaan. Eikä ole varmaa, pääseekö hän noista tunteistaan koskaan eroon. Myös elämänhalu on ollut välillä kadoksissa muun muassa kovien kipujen vuoksi, mutta Heidi ei ole kuitenkaan koskaan antanut periksi. Tästä on osoituksena sekin, että hänen unelmansa poliisina työskentelystä elää edelleen - ehkä jopa vahvempana kuin koskaan ennen. On varsin ymmärrettävää, että joutuessaan luopumaan paljosta ihminen haluaa pitää voimakkaasti kiinni edes jostakin, joka kenties vielä on mahdollista.  

Heidi Foxellin selviytymistarina on kaikessa traagisuudessaan uskomaton. Ei siis ihme, että media on ollut todella kiinnostunut "sankaripoliisin" vaiheista jo monen vuoden ajan. Onhan näissä käänteissä ollut draamaa kerrakseen. On kuitenkin hienoa, että nyt äänessä on ennen kaikkea Heidi itse, mutta myös hänen äitinsä, läheiset ystävänsä ja luottolääkärinsä. Näin tapahtumista muodostuva kokonaiskuva on todenmukainen, eikä turhan sensaationhakuinen. Kirjan ajoittainen "sekavuus" ja samojen asioiden tarpeeton toistelu kuitenkin hieman latistivat lukukokemusta. Voi olla, että sanallisten otsikoiden käyttö olisi auttanut pitämään kokonaisuuden paremmin kasassa. No, joka tapauksessa kirja oli mielestäni koskettavaa luettavaa ja Heidi Foxellin tarina ehdottomasti kertomisen arvoinen. Enpä yllättyisi, jos joku kirjan luettuaan arvostaisi enemmän kaikkea sitä, mitä hänellä on.

Itse olen liikkunut pyörätuolilla koko ikäni synnynnäisen liikuntavamman vuoksi eikä vammaisuuteni ole ollut minulle koskaan häpeän aihe tai katkera pala. Enhän ole varsinaisesti menettänyt kävelykykyäni, kun minulla ei ole sitä koskaan ollutkaan. Olen myös aina tarvinnut toisten ihmisten apua arjessani. Näin ollen Heidin tarina on siis varsin erilainen omaani verrattuna. Mutta on meillä jotain yhteistäkin - liikkumisvälineen lisäksi siis. Ihmisten ennakkoluulot ärsyttävät ja vaikeudet sisuunnuttavat jatkamaan eteenpäin ja näyttämään, mihin kaikkeen pystymme. Vain siten voimme saada  ihmiset lopulta toivottavasti ymmärtämään, että järki kyllä juoksee, vaikka jalat eivät edes kävele. Sillä vielä tänään monet vammattomat eivät osaa ajatella niin. Unelmiaan kannattaa tavoitella nyt, sillä huomenna voi olla jo liian myöhäistä.





Kommentit