Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Siskossyndrooma - 60-luku kasvatti meidät

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 208 s.

Hulvatonta mentaliteettihistoriaa - itseironinen muistelmateos

Kun Sinikka ja Tiina Nopola olivat 60-luvulla lapsia, yhteiskunnassa, jossa uskottiin auktoriteetteihin, oli murtumassa. Murros näkyi Tampereella asuvissa Nopolan tyttärissä: Tiina oli huoleton, "moderni" lapsi, Sinikka eli velvollisuudentuntoisesti, niin kuin perhetytöltä odotettiin. Tiina oli ruutunatiivi: televisio tuli perheeseen, kun hän oli nelivuotias. "Tiina innostui kaikesta ruudun muotoisesta, myös sarjakuvista", Sinikka kertoo. "Sinikka otti Saima Harmajan, minulle jäi Nakke Nakuttaja", Tiina toteaa.

Teos käsittelee komiikan keinoin sisarususkomuksia, rooleja, jotka perheessä annetaan kuopukselle ja esikoiselle. Toinen on järkevä, toinen "tunneihminen", toinen sopii kirjoittajaksi, toisen oletetaan viihtyvän lasten kanssa. Sinikan esseissä ja Tiinan ja Sinikan dialogeissa valotetaan myös sitä, miten aineksia teoksiin saattaa tulla lapsuuden "komplekseista" - tai miten nuoruuden musikaali- ja elokuvavajaus korvautuu lopulta omalla tuotannolla. 

Mikä Sinikan ja Tiinan lapsuudessa loi pohjan kirjailijantyölle? Verbaliikkaa suosiva, liberaalin lapsuudenkodin ilmapiiri? Vai onnekkaat sattumat? Entä mikä on Nopoloiden suuri nuoruuden sukupolvikokemus? Kotikapina, "kaupallisuuden" vastustaminen? Vai 70-lukulaiset kookkaat silmälasit, jotka vaihtuivat piilolinsseihin, kun lähdettiin interraillille, sukulaisten hätäillessä: "Varokaa tytöt! Ulkomailla vaatekauppojen sovituskopeista avautuu salaovia, joiden kautta on moni tyttö päätynyt suoraan valkoiseen orjakauppaan!"

Sinikka ja Tiina ovat tehneet yhdessä noin 70 kirjaa, sekä näytelmiä, musikaaleja ja elokuvakäsikirjoituksia.

Oma arvioni: Siskossyndrooma on kirjoittajiensa näköinen muistelmateos, jonka parissa ei ollut mielestäni ainuttakaan pitkästyttävää hetkeä. Ajankuva sanoineen ja kuvineen oli kiinnostavaa myös 70-luvulla syntyneelle. Vaikka olen usein ajatellut, että onneksi en ole syntynyt yhtään aiemmin, tämän kirjan mukana oli mukava kurkistaa 60-luvulle. 

Nopolan siskosten erilaisuus tuli teoksessa hyvin esille ja myös itseironia toimi hyvin. Siskossyndrooma oli  kaiken kaikkiaan varsin leppoisa ja värikäs lukuelämys. Jos olet kiinnostunut elämänmakuisista ja tuoreista muistelmateoksista, muista tämä Sinikka ja Tiina Nopolan yhteistyön tulos.

Kommentit