Vesa Haapala: Karhunkivi

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 234 s.

- Mitä sä tarkoitit sillä, että joudut kantamaan mua?
- No sitä, että vähän niin kuin silloin kun sä olit pieni etkä päässyt kaikista märistä kohdista itse. Mä kannoin sua niin pitkälle kuin jaksoin, mutta sitten tuli parempi maa ja sanoin että nyt pääset itsekin.

Koskettava romaani isästä ja pojasta, toivosta ja epätoivosta, metsän hiljaisuutta kumisevasta mökkitontista ja vantaalaiskodin eteisen kenkämerestä.

Vesa Haapala tekee upean avauksen romaanikirjailijana, perheen, vanhemmuuden, metsän ja miehen paikkojen kuvaajana.

Oma arvioni: Romaanin aihe on vakava: perheen ja erityisesti isän jaksaminen, kun hänen käytöshäiriöinen poikansa ei saa tarvitsemaansa tukea. Perheen arki on kuin vuoristorataa, ja syytökset sinkoilevat sinne tänne. Ulkopuoliset ovat pääosin välinpitämättömiä tai osoittavat sääliä. Luonnon havainnoinnista ja metsätöistä isä saa voimia jatkaa elämäänsä, vaikka hän kokeekin epäonnistuneensa niin isän kuin ymmärtäjän tehtävässä.

Vesa Haapalan (s. 1971 runoilijatausta näkyy kielen kauneudessa etenkin luontokuvauksissa. Tarina on koskettavaa luettavaa siitä, miten pieneksi ihminen voi tuntea itsensä byrokratian rattaissa. Aihe on oikeastaan valitettavan ajankohtainen. Kun päätöksiä tehdään, raha tuntuu ratkaisevan liian usein. 


Pidin lukemastani. Jos etsit romaania, joka haastaa sinut pohtimaan elämää kaikkine sävyineen, Karhunkivi on oiva valinta. 

Kommentit