Katriina Huttunen: Surun istukka

Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 319 s.

Naisen tytär on tehnyt itsemurhan. Selviää, että masennukseen sairastunut tytär on lunastanut apteekista kahtena peräkkäisenä päivänä kaikki hänelle määrätyt reseptilääkkeet. Mitään viestiä tytär ei ole jättänyt. Mikään naisen elämässä ei enää koskaan ole kuten ennen. Suru on astunut hänen elämäänsä jäädäkseen. Lohtua ei ole. Naisen koti on nyt vanhalla hautausmaalla, jonka hautoja katsellessaan hän tuntee kuuluvansa johonkin. Menetyksen mukana tulevat sanat. Nainen alkaa kirjoittaa, eikä hän halua lopettaa.

Oma arvioni: Katriina Huttusen (s. 1959) esikoisromaani pohjautuu kirjoittajan henkilökohtaisiin kokemuksiin. Se on riipaiseva kertomus äidin tuskasta, yksinäisyydestä ja nökymättömyyden kokemuksesta. Se on romaani, jossa suru ja siihen liittyvät muut tunteet ovat vahvasti ja väkevästi läsnä, kuten seuraava lainauskin koskettavasti osoittaa: 
"Lapseni itsemurha on jättänyt minuun ikuisen jäljen. Jälki ei lähde pois hankaamalla eikä kulumalla, eikä ole sellaista terapiaa, jonka avulla haluaisin yrittää päästä siitä eroon. Viihdyn liian hyvin surussani ja syyllisyydessäni. Häpeäni tahra on ja pysyy. Vihani ja raivoni kohdistuvat muualle kuin häneen. En syytä häntä koskaan. En mistään. Hänellä oli oikeus tappaa itsensä, ja itsemurhan syyt ovat täällä. Minussa."
Kirjan minäkertoja pohtii paljon sitä, mikä olisi niin sanotusti oikea tapa surra. Joku saattaa kokea tarvitsevansa terapiaa, joku toinen taas saa apua sururyhmistä. Jollekin puolestaan surusta lukeminen ja siitä kirjoittaminen on avuksi, kuten kirjailijalle itselleen. Suruja on yhtä monta kuin on surijoita. Koska suru ei ole sairaus, siitä ei ole mahdollista parantua. Siitä ei myöskään kannata pyrkiä eroon, vaan on pyrittävä menemään rohkeasti sitä päin. Ikävä kyllä kuolema on edelleen yhteiskunnassamme suuri tabu - ja itsemurha vieläkin suurempi asia, josta ei juurikaan puhuta avoimesti. Siksi aidon kuuntelijan löytäminenkin saattaa olla vaikeaa. 

Helppoa ei ole myöskään avun saaminen mielenterveysongelmiin riittävän ajoissa. Esimerkiksi kaikki masentuneet nuoret eivät saa tarvitsemaansa hoitoa silloinkaan, vaikka ovat kertoneet itsemurha-aikeistaan lääkärille. Resepti kyllä irtoaa helposti ja heille voidaan apteekista antaa suuri määrä lääkkeitä - määrä, joka riittää päättämään heidän elämänsä tilanteessa, jossa kaikki toivo on kadonnut ja välittämisen tunne on jo kuollut. Tämä saa kyllä miettimään, että järjestelmässä on jotakin pahasti pielessä. 

Huttunen sanoittaa omia kokemuksiaan ja tuntojaan kaunistelemattoman rehellisesti mutta samalla myös runollisen kauniisti. Pitkän linjan kääntäjänä kirjoitettu kieli on hänelle luontainen väline käsitellä rankkojakin aiheita ja tuoda ne lukijan koettavaksi. Oli kiinnostavaa lukea myös työn merkityksestä suuren surun keskellä. Tekstissä vilahteli muutama tuttu teos, etenkin tämä

Surun istukka on puhutteleva kirja, joka sai ainakin minut jälleen kerran miettimään elämän katoavaisuutta. Jos sinulla on hetki aikaa pysähtyä, lue tämä vaikuttava esikoisromaani. Saatat jälleen huomata elämän hienouden. Jos sinulla on elämässä surua juuri nyt, kirja voi tarjota sinulle edes hieman tukea ja lohtua:

"Vain menetys on ikuista."