Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016 Sivumäärä: 215 s. |
"Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen."
Kevät 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, Itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta.
"Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?"
Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen yöpäiväkirjansa vuosilta 1816 - 1840.
Oma arvioni: Näin pitkään oli odotettava ennen kuin tuli juuri sopiva hetki tämän kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2016 napanneen Jukka Viikilän esikoisromaanin lukemiselle. Viikilän kieli on runollisuudessaan kaunista. Kauas historiaan sijoittuva tarina on sekä kiinnostava että elämänmakuinen. Luulenpa, että Helsingin hyvin tuntevat saattavat lukiessaan tuntea ikään kuin kulkevansa kaupungin kaduilla. Päiväkirjamuotoinen toteututus on mielestäni tämän kirjan kohdalla varsin onnistunut, vaikka en yleensä päiväkirjaromaaneista erityisemmin pidäkään. Seuraava lainaus on yksi suosikkikohdistani. Varsin osuvaa luonnehdintaa elämän hetkellisyydestä ja sanojen vaikuttavuudesta:
"Elämä on kiireinen harjoitus, kaikki asiat kohdataan vain kerran. Varsinaista kertaa ei tule. Mikään asia ei toistu samanlaisena, vaikka päiväkirjani toisteisuus uuvuttaa jo itseänikin. Vain sanat toistuvat, koska niiden tarkoitus on tuoda rauha."
Romaani on kertomus paitsi taitavan arkkitehdin visualisoinnin voimasta, myös hieno kuvaus koetusta ulkopuolisuudesta, monisyisestä surusta ja sydäntä raastavasta koti-ikävästä. Pidin erityisesti siitä, että kokonaisuus avautui lukiessa pala kerrallaan, aivan kuin muurari muuraisi tiiliä yksi kerrallaan. Ja vasta, kun viimeinenkin tiili on saatu paikalleen, kokonaisuus on valmis. Jos et ole vielä lukenut tätä teosta, suosittelen.