Kirja-arvio: Liisa Uusitalo-Arolan Uuvuksissa - Kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin

Kustantaja: Tuuma-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 247 s.

”Puurrat ja pinnistät. Jatkat tekemistä siinä toivossa, että jossain vaiheessa saisit hellittää. Pusket eteenpäin kuin höyryveturi, kunnes tulee päivä, jolloin et enää jaksa.”

Uupumusta esiintyy yhteiskunnassamme tänä päivänä ihan epidemiaksi asti. Työelämässä pärjääminen vaatii ketteryyttä, itseohjautuvuutta, sekä oppimis- ja mukautumiskykyä työtahdin kiihtyessä koko ajan. Ei siis ihme, että olemme väsyneitä ja stressaantuneita, mutta silti Pohjoismaissa esiintyy uupumusta kuitenkin vähemmän kuin monissa Keski-Euroopan maissa.



Uupumus vie voimat, se on väsymystä, joka ei hellitä edes lepäämällä ja se lisää kyynisyyttämme. Uupuminen on kriisi ja merkki siitä, että tarvitsemme muutosta ajattelu- ja toimintatapoihimme. Meidän on siis aika kasvaa ihmisinä ja oppia lisää – mutta ensin on jaksettava nousta taas jaloilleen. Uupumus on myös asioiden uudelleen arvioinnin paikka; mikä on tärkeää ja mihin voimavarat riittävät juuri nyt. Työ- ja organisaatiopsykologi Liisa Uusitalo-Arola luonnehtii uupumusta myös portiksi, jonka kautta on mahdollista muutosten avulla päästä uuteen ja aiempaa tyydyttävämpään elämään. 

Uupumisen ehkäiseminen on huomattavasti helpompaa kuin sen hoitaminen, sillä vaikka keho pyrkiikin korjaamaan itseään, muutos ei tapahdu hetkessä. Kerran kehityttyään uupumus on usein varsin sitkeä seuralainen. Mitä pitempään uupumus on jatkunut, sitä vaikeampaa sen kukistaminen on. Siksi alkavaan uupumukseen kannattaisi siis reagoida mahdollisimman nopeasti. 


Uusitalo-Arola valottaa teoksessaan uupumuksen kehittymistä sekä sitä, mitä ihmisen mielessä ja kehossa tapahtuu silloin, kun uupumus iskee ja miten tämä kaikki näkyy toiminnan tasolla. Lisäksi kirjassa kuvataan toipumista eli esitellään kuusi askelta uupumisesta työn iloon. Toipuminen alkaa itse asiassa jo siitä, että tunnustaa ja myöntää olevansa uupunut. Sen jälkeen on aika ottaa etäisyyttä työhön ja antaa sekä mielelle että keholle mahdollisuus elpyä muun muassa nukkumalla mahdollisimman paljon. On myös selvitettävä, mikä on itselle oikeasti tärkeää. Tämä auttaa myös muutostarpeiden tunnistamisessa. Näin voimme lopulta mahdollistaa muutokset ja toimia toisin kuin ennen. Kirjan kolmannessa osassa tarkastellaan oman hyvinvoinnin johtamista muun muassa toiveita tutkimalla, työtä imuisaksi muokkaamalla ja uutta arkea rakentamalla.


Kirjan käytännönläheiset mutta tutkimuksiin vankasti nojaavat sisällöt ovat uupumuksesta toipuvalle varmasti monipuolinen työkalupakki Ja kirjassa olevat kertomukset elävästä elämästä antavat toivoa, että toipuminen on mahdollista. Jos olet uuvuksissa juuri nyt, kirjaa kannattaa lukea erityisen hitaasti, pieni pala kerrallaan, jotta asioiden sisäistäminen ei vie liikaa voimia. Myös tehtäviin kannattaa keskittyä ajan kanssa. 

Kirjoittaja kuvaa uupumuksesta toipumista osuvasti jäistä pelastautumisena, jossa edetään ensin kierien, sitten kontaten ja lopulta juosten. Uskon, että tämä uutuuskirja voi oikeasti auttaa uupumuksesta toipumisessa, mutta mielestäni se voi myös paljastaa hiipivän uupumisen merkkejä ja estää siten tilanteen pahenemisen osoittamalla, milloin meidän on aika hidastaa tahtia tai pysähtyä. 

Itse hyppään kohta muutamaksi viikoksi pois oravanpyörästä kesäloman ajaksi. Myönnän, että hellittäminen tulee kyllä tarpeeseen. Uuvuksissa -kirjan innoittamana pysähdyn pohtimaan, mikä minulle onkaan oikeasti tärkeää ja koetan etsiä elementtini. Suosittelen tätä hyödyllistä ja ymmärtävällä otteella kirjoitettua tietokirjaa kaikille uupuneille, jotka haluavat voimansa takaisin ja kaikille muillekin (työ)hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Jos haluat lukea lomallasi muutakin kuin hömppää, Uuvuksissa on erinomainen voimaannuttava teos.

P.S. Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta.