Kirja-arvio: Santtu Puukan Älkää jättäkö minua yksin

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 64 s.

Santtu Puukan (s. 1972) kolmannessa runoteoksessa Älkää jättäkö minua yksin maailmanmenoa kuvataan tarkasti ja kriittisesti, tapahtumia kuin sivusta seuraten mutta samalla kuitenkin niiden keskellä ollen. Runoissa kaikuvat yön äänet ja loistavat huoltoaseman valot ja aamuyön tähdet. Teoksen sivuilla pohditaan muun muassa sitä, miksi emme uskalla elää ja pelkäämme kuolemaa. Etsimme elämän tarkoitusta:

"elämän tarkoitus
valmistautua
kuolemaan
työpäivään ostaa
ehyet sukat
rikkinäisten
tilalle
ei ole mitään mitä
pelätä
huominen on
liekehtivä
muisto eilisestä"

Puukan runoissa kuuluu voimakkaasti 2010-luvun ääni. Yksinäisyys on vahvasti läsnä yhteisöissäkin. Nyky-yhteiskunnan ongelmilta on mahdotonta sulkea silmiään, kun muun muassa sodista, onnettomuuksista ja pakolaisongelmasta uutisoidaan jatkuvasti.  Menneeseen haikailu ei kuitenkaan auta mitään. Muistotkin kun ovat mustavalkoisia ja epätodellisia. Siis, "hengähdä ihminen hengähdä", Puukka kehottaa. Mutta, onko millään sittenkään mitään väliä?

Olisi kiinnostavaa kuulla Puukan runoja lavalla esitettynä, jolloin oikea rytmitys löytyisi heti, nyt kirjoitetussa muodossa ainakin minun oli välillä vaikeaa saada beatista kiinni. Tähän vaikutti osaltaan varmasti sekin, että en tunne kyseisen runoniekan tuotantoa ennestään, joten hänen tyylinsä ei ole minulle tuttua. Useammalla lukukerralla tämänkin kokoelman runoista löytyy todennäköisesti vielä uusia ulottuvuuksia. Jos etsit runoja, jotka antavat ajateltavaa, lue Älkää jättäkö minua yksin -kokoelma. 

P.S. Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta. 



Kommentit