Henri Tuomilehto & Jouni Vornanen: Nukkumalla menestykseen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2019 Sivumäärä: 196 s. |
Odotettu teos Suomen johtavalta unilääkäriltä
Uni vaikuttaa terveyteemme enemmän kuin haluamme uskoa. Unihäiriöt ovat nykyisin jo kansansairaus: nukumme vähemmän ja huonommin kuin koskaan aikaisemmin. Mutta ei hätää - on olemassa keinoja, joilla voi lisätä laadukkaan unen määrää. Nukkumalla menestykseen on systemaattinen opas kohti parempaa nukkumista. Teos lisää tietoisuutta oikeanlaisesta, riittävästä unesta, ja se saa lukijansa pohtimaan omia yöuniaan.
Unilääkäri Henri Tuomilehdon opein parannat untasi ja terveyttäsi ja menestyt paremmin arjessasi.
Oma arvioni: Näin paljon "luvataan" tämän tuoreen tietokirjan takakansitekstissä. No, ainakin kirjan lukemisen jälkeen olen vakuuttunut siitä, kuinka tärkeää riittävä ja laadukas uni terveydelle ja hyvinvoinnille on - se on suorastaan elinehto. Hyvä uni on tärkein yksittäinen palautumisen ja jaksamisen lähde. Kirjassa avataan monipuolisesti pyhää kolmiyhteyttä eli unen, ravinnon ja liikunnan vaikutusta terveyteen. Siinä tarkastellaan myös palautumisen ja nukkumisen erityishaasteita sekä erilaisia unihäiriöitä ja niiden hoitokeinoja - unohtamatta myöskään unen anatomiaa.
Tuomilehdon mukaan unilääke ei ole paras unilääke ja siksi hän onkin huolissaan suomalaisten kemiallisesta nukkumiskulttuurista. On selvää, että jokainen meistä nukkuu silloin tällöin huonosti, sillä elämässä tapahtuu väistämättä mullistuksia, jotka vaikuttavat myös uneen. Tuomilehto kehottaa hakemaan apua, jos uniongelmat jatkuvat pidempään tai unettomuuskaudet toistuvat. Apua on saatavilla, kunhan saadaan selville, mistä huono uni milloinkin johtuu.
Kirjaa voi suositella etenkin kaikille niille, jotka haluaisivat nukkua ja sitä kautta myös voida paremmin. Teoksessa annetaan hyviä vinkkejä virkistävän unen saamiseksi, mutta siinä korostetaan kuitenkin unen yksilöllisyyttä. Näin ollen esimerkiksi sama nukahtamiskeino ei sovi kaikille. Itselleni toimivin "nukahtamislääke" on yleensä joko kirjan lukeminen tai puheohjelman kuunteleminen. Sen sijaan päivittäinen huolihetki ei minua juurikaan rentouta eikä myöskään edistä nukahtamistani.