Ilari Hetemäki, Hannu Koskinen, Tuija Pulkkinen & Esa Väliverronen (toim.): Kaikenlaista rohkeutta

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 324 s.

Rohkeutta kuvastaa helposti rämäpäinen pelottomuus, jonka siivittämänä muutetaan toiselle puolen maailmaa tai lähdetään tutkimaan maapallon tuntemattomia laitoja maineen ja kunnian toivossa. Antiikissa rohkeus asettui oikeudenmukaisuuden, viisauden ja kohtuullisuuden rinnalle yhdeksi neljästä perushyveestä.

Usein rohkeat teot avartavat tuntemaamme maailmaa ja vavisuttavat ennakkoluuloja. Minkälaista kanttia on vaatinut naiselta ryhtyä asianajajaksi silloin, kun naisten piti vielä anoa vapautusta sukupuolestaan päästäkseen yliopistoon? Entä millaista arjen rohkeutta tarvitsee nykyään maahanmuuttaja tai työssäkäyvä köyhä?

Vuoden 2019 Tieteen päivien kirja Kaikenlaista rohkeutta tarkastelee sisukkuuden ja uskalluksen raameja niin yhteiskunnassa, tieteessä kuin yksilöiden välillä. Tutkimuksessa uskalias hyppy tuntemattomaan voi murtaa aiemmat totuudet tai saattaa esimerkiksi avaruusluotaimen turvallisesti kohteeseensa kymmenen vuoden matkaamisen päätteeksi. Toisaalta näennäisen pieni teko saattaa vaatia suunnattoman määrän rohkeutta: läheisen koskettaminen tai oman äänen kuuluville saaminen työyhteisössä.

Oma arvioni: Tässä teoksessa tuodaan hyvin esille rohkeuden monimuotoisuus. Rohkeutta vaaditaan niin tieteen tekemisessä, yhteiskunnan ja normien koettelemisessa kuin rajojen ylittämisessäkin, varsinkin, kun sen tekee ensimmäisenä, on kysymys sitten vaikkapa erivapaustaistelusta, löytöretkistä tai arkeologisista kaivauksista. Mutta rohkeutta vaaditaan myös arkipäiväisimmissä asioissa, kuten esimerkiksi kadulla kävelemisessä, tuen vastaanottamisessa ja rikoksesta ilmoittamisessa. Tämä liittyy oleellisesti siihen, mitä ajassamme ja yhteiskunnassamme pidetään "normaalina" ja millä perusteella. Eipä ole kovin pitkä aika siitä, kun valitsimme maallemme ensimmäisen naispuolisen presidentin. Vaikka muun muassa homoseksuaaleilla, vammaisilla ja maahanmuuttajilla onkin tänään helpompaa elää osana suomalaista yhteiskuntaa kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, heiltä vaaditaan yhä monesti huomattavasti enemmän sisukkuutta kuin enemmistöön kuuluvilta.

Vaikka yksilöllistetty lääketiede onkin merkittävä kehitysaskel, se ei ole kuitenkaan yksiselitteisesti vain hyvä asia. Iso kysymys kuuluukin: onko tavoitteena tehdä uusi ihminen vailla sairauksia? Tällöin on vaarana se, että sairauksien parantamisen sijaan olemme matkalla ihmisen paranteluun. Teknologian kanssa tulee siis edetä maltillisesti - liittyy se sitten mihin tahansa. Minusta on syytä pitää mielessä, että geenejä muokattaessa liikutaan aina kaltevalla pinnalla.   

Kriittinen ajattelu ja sen myötä myös harkittu asioiden kyseenalaistaminen kuuluu ihmistieteiden tehtäviin. Rohkeutta vaaditaan niin tutkimattomille kentille astuttaessa, tiedevilpistä ilmoitettaessa kuin kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkimuksen raja-aitoja kaadettaessa. Ja onhan se niinkin, että tieteellisessä tutkimuksessa vaanii koko ajan epäonnistumisen mahdollisuus. Siitä huolimatta olemme kuitenkin matkalla kohti entistä avoimempaa tiedettä, ja ihan hyvä niin. Yleisesti ottaen totuudenpuhujia pidetään rohkeina ja sitä he toki usein ovatkin. Voisiko systemaattinen epäily olla kansalaishyve? Siinäpä vielä yksi kysymys, jota voi tämän kirjan innoittamana pohtia. 

Tämä tiedekirja herättelee ajattelemaan rohkeuden olemusta ja merkitystä tämän päivän ja huomisen maailmassa niin yksilön, (tiede)yhteisön kuin yhteiskunnankin näkökulmista katsottuna. Suosittelen kirjan lukemista kaikille rohkeudesta kiinnostuneille.  

Kommentit