Kirja-arvio: A. M. Frostin Näkymätön kuolema & Likaista peliä


Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 442 s.

Näkymätön kuolema (2018) aloittaa majuri Peder Jangista kerovan ja sotavuosiin 1939–1945 sijoittuvan jännärisarjan. Romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle marraskuisena iltana vuonna 1939. Tuolloin hyökkäys vaikuttaa todennäköiseltä, mutta kuka sen takana on ja mistä syystä? Jäänviileä ja teräskatseinen Mannerheimin pojaksi huhuttu majuri Jang kohtaa talvisodan näyttämöllä sekä pahimmat viholliset että kauneimmat naiset. Suomen joukkoihin soluttautuu myös petturi ja kuvioita tulee sotkemaan myös puna-armeijan everstiluutnantti Zhdanov apureineen. Tapahtumia ja pirullisia juonia siis riittää. Ensimmäisessä osassa henkilöhahmot – erityisesti majuri Jang – jäivät vielä etäisiksi. Pidin kuitenkin etenkin miehen filosofisista pohdinnoista, jotka loivat hänestä sivistyneen vaikutelman.

”Elämä on niin lyhyt, ettei mistään voi olla pitkä aika.”

Kerronnassa yhdisteltiin ehkä liiankin rohkeasti faktaa ja fiktiota. Ainakin itselleni jäi välillä epäselväksi, mikä on tapahtunut oikeasti ja mikä on puolestaan puhdasta mielikuvituksen tuotetta. No, tätä sarjaa lukiessa kannattaa muistaa, että se edustaa kaunokirjallisuutta. Tilannekuvaukset tempaisevat kuitenkin lukijan mukaansa talvisodan melskeisiin. Näillä jännäreillä on siis poikkeuksellinen taustatarina. Onko kyseessä sitten toimintajännäri- tai sotakirjasarja vai jotakin muuta, sitä voi halutessaan pohtia jokainen lukija itse. Joka tapauksessa Näkymätön kuolema on teoksena monikasvoinen. Minulle se on ennen kaikkea kertomus pienestä ihmisestä sodan kauheuksien keskellä, jossa sodan etenemisen yksityiskohtainen kuvaus on tavallaan vain taustalla. Toimintajännärimäisiä piirteitä olisi mielestäni saanut olla enemmänkin, mutta katsotaan miten jatkossa käy…

Ensimmäisen osan lukemisen perusteella hahmoista kiinnostavin on kenties lähetti Aulis Rasila – ja Adolf on ihana… On mielenkiintoista katsoa, miten tarina heidänkin osaltaan tästä jatkuu. Vaikka kirjat ovatkin itsenäisiä teoksia, eikä niitä siis ole pakko lukea järjestyksessä, toivon kuitenkin palaavani toisessa osassa useiden aloitusosasta tuttujen henkilöiden seuraan. Ja majuri Jangin kuvaukseen kaipaisin ehdottomasti lisää syvyyttä. Nähtäväksi jää sekin, mihin suuntaan käsitykseni miehestä muuttuu sen jälkeen, kun olen lukenut myös sarjan toisen osan Likaista peliä (2019), jonka tapahtumat sijoittuvat talvisodan jälkipuoliskolle kevääseen 1940. 

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 414 s.

Nyt kaikki alkaa siitä, kun majuri Jang viettää 24 tunnin lomaansa, mutta hänen kaavailemansa seurusteluhetki absinttilasin kanssa keskeytyy kuitenkin ikävästi, kun hän saa tiedon, että haavoittuneita suomalaissotilaita Helsinkiin kuljettanut linja-auto on kadonnut. Se hävisi kuin vodkapullo Siperiaan. Mitä on oikein tapahtunut, onkohan kukaan enää elossa? Vastassa majurilla iskuryhmineen on vihollisen maaperällä ennen näkemätöntä pahuutta. Kylmäverisyyttä vaaditaan, ja kaikki taidot ja oveluus ovat nyt tarpeen. Luvassa on vauhdikkaita ja vaarallisia käänteitä. Peli muuttuu likaistakin likaisemmaksi…

Jännittäviä hetkiä tosiaan riitti aivan kirjan viimeisille sivuille asti. Tarinasta kävi hienosti ilmi se, että menneisyys vaikuttaa ihmiseen monin tavoin. Kokemukset siis muovaavat yksilöistä sellaisia kuin he ovat, eikä kukaan ole sodan jälkeen enää samanlainen kuin ennen sitä. Taistelut jättävät jälkiä niin kehoon kuin mieleenkin, ja valta saattaa helposti myös sokaista. Ja se puolestaan voi johtaa arvaamattomiin tekoihin, joilla on usein karmeita seurauksia. 

Tätä majuri Peder Jangista kertovaa sarjaa voin suositella sujuvasti kirjoitetun fiktiivisen sotakirjallisuuden ystäville. Uskon, että moni isä tai isoisä voisi lukea Jangin ja hänen joukkojensa edesottamuksista mielellään. Tässäpä siis yksi vinkki isänpäivälahjaksi sellaista etsiville. No, toki naisetkin voivat viihtyä Jangin ja kumppaneiden seurassa kuten minäkin. Toisen kirjan lukeminen sujui itselläni huomattavasti jouhevammin kuin ensimmäisen. Osasyynä oli varmaan se, että lukijana tunsin Likaista peliä -kirjan alusta asti olevani jo ikään kuin sisällä tapahtumissa, vaikka en toki tiennyt oikein nytkään, mitä odottaa. No, opin ainakin uusia asioita myös Peder Jangin persoonasta, kuten Näkymättömän kuoleman luettuani toivoinkin. Ja sarjaan on tulossa jatkoa, joten todennäköisesti tästä erikoisesta sankarihahmosta kuoriutuu esiin vielä uusia kerroksia. 

Lopuksi haluan esittää kirjailijoille lämpimät kiitokset kiinnostavan kirjasarjanne vinkkaamisesta, sillä en välttämättä olisi tutustunut siihen ilman yhteydenottoanne. Samalla moni jännittävä kirjallinen hetki talvisodan keskellä olisi jäänyt minulta kokematta. Kiitos siis myös niistä.

P.S. Kirjailijanimen A. M. Frost takana on "kirjaileva kaksikko” eli savonlinnalaiset Anne ja Matti Hakkarainen. He haluavat kertoa sodasta tavanomaisesta poikkeavalla tavalla ja lähestyä sitä toimintajännärin näkökulmasta. Näkymätön kuolema on heidän esikoisromaaninsa.