Silene Lehto: Kultapoika, kuplapoika - Runoja

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 84 s.

”Kultapoika, kuplapoika,
David Vetter,
vain muovin läpi voit koskettaa,
aurinko välähtää sairaalan ikkunoissa
kuin jedimiekka; jos Darth Vaderilta
ottaa maskin pois, se kuolee.
Miksi te, riskeistä huolimatta, halusitte lisää lapsia, äiti?
Onko kaksitoista vuotta laboratorioelämää
parempi kuin ei elämää ollenkaan?"

Silene Lehdon kolmannen runokokoelman kertovat mutta silti monitasoiset runot tutkivat yhtä lailla kuplassa kasvaneen ja kuolleen David Vetterin kuin korkeimmalle kurottaneen vuorikiipeilijä Alison Hargreavesin elämää ja sielunmaisemaa. Ja on niissä oma paikkansa myös Tyyris Tylleröllä ja Winston Churchillilla, Julian Lennonilla ja berliiniläiseen vauvaluukkuun hylätyllä lapsella.

Lehdon edellinen kokoelma oli Lumikin sydän (2014).

Oma arvioni. Silene Lehdon (s. 1979) uusimman kokoelman teemallisissa proosarunoissa ovat vahvasti läsnä sekä syntymä että kuolema, joten lukijana tulee temmatuksi suurten kysymysten äärelle: kenen elämä on arvokasta, mitä yksilöllä on oikeus tehdä, mitä onnellisuus on? 

”onnellisuushan on vain keväiden jatkumo,
silloin kun kaikki on aluillaan, kaikki on mahdollisuuksia täynnä.”

Kuplapojasta kertovia runoja lukiessani en voinut olla miettimättä, kuinka kamalaa olisi, jos ilma olisi hengenvaarallista, ja vauvaluukkuun hylätyn lapsen kohtalo kosketti myös. 

”Toivoa on, koska sitä on pakko olla.”

Kultapoika, kuplapoika kestää mielestäni kokonaisuutena mainiosti useammankin lukukerran. Sen rikas ja monitasoinen tematiikka herättää runsaasti ajatuksia. Siksi tätä teosta onkin helppo suositella pohdiskelevan runouden ystäville. 

P.S. Kultapoika, kuplapoika oli ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnon saajaksi.





Kommentit