Kirjaesittely: Tomi Kontion Koira nimeltään Kissa tapaa kissan


Koira nimeltään kissa ja mies nimeltään Näätä ovat parhaita ystävyksiä. Katsellessaan sataman hyörinää he huomaavat maihin astelevan pienen mustan kissan. Mitä tuumaa koira nimeltään Kissa, kun hän kohtaa ihan oikean kissan?

Tämä Tomi Kontion kirjoittama elämänmakuinen tarina kertoo lapsille suurista asioista; ystävyyden voimasta, erilaisuuden rikkaudesta ja suvaitsevaisuuden tärkeydestä. Kertomuksen viestinä on, ettei kenenkään ole hyvä olla yksin, joten huolet ja murheet kannattaa aina jakaa jonkun luotettavan ja turvallisen olennon kanssa. Epätäydellisyys ja rosoisuus kuuluvat toki elämään, mutta yksinäisyyden aiheuttaman surun alle ei soisi kenenkään kuitenkaan jäävän. Tarvitsemme toinen toisiamme ja oman paikkamme maailmassa. 
”Kun ei ole enää yksinäinen, niin silloin voi olla itsenäinen.”

Tämä kuvakirja osoittaa kauniisti, kuinka sydämessä voi olla rajattomasti tilaa erilaisille ystäville. Ystävän arvoa ei mitata hänen ulkoisilla piirteillään, vaan tärkeintä on, millainen hänen sydämensä on. Ystävyyden avulla voidaan rikkoa rajoja ja voittaa pelkoja.

Sataman liepeillä liikkuvien hahmojen monikerroksisuus välittyy Elina Warstan luomassa kuvituksessa erinomaisesti, ja kiinnostavia yksityiskohtia riittää. Kokonaisuus teksteineen ja kuvineen onkin lopulta huomattavasti enemmän kuin osiensa summa.

Mielestäni tämän 3-9-vuotiaille lapsille suunnatun kirjan voi hyvin lukea myös aikuinen itselleen. Se antaa siis viisaudellaan ajattelemisen aiheita isommillekin ihmisille. Mutta uskon, että tällä hienolla teoksella on kuitenkin eniten annettavaa silloin, kun sitä luetaan ja katsellaan lasten ja vanhempien yhteisissä lukuhetkissä. Sellaisiin Koira nimeltään Kissa tapaa kissan -kirja sopinee vallan mainiosti.

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Kuvittanut: Elina Warsta
Sivumäärä: 40 s.