Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Mitä perheetön nelikymppinen nainen voi elämällään tehdä? Lähteä kiihdyttävien yönaisten jäljissä Afrikan savanneille renessanssitaiteen Italiaan.
Mia Kankimäki istuu lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle ja pelkää - mutta savannille on päästävä, sillä sinne meni myös rohkeudestaan kuulu Karen Blixen. Vihtiläisellä vintillä hän löytää 1800-luvun naistutkimusmatkailijat, matkustaa heidän kanssaan maailman ympäri, lähtee masennuksenparannusmatkalle Japaniin ja päätyy Firenzeen kirjoittamaan Uffizin naisista.
Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia, seikkailijoita ja taiteilijoita, jotka seurasivat omaa intohimoaan aikansa odotuksista piittaamatta. Heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille.
Oma arvioni: Mia Kankimäen kirjaa on vaikea luokitella johonkin tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi, sillä sen verran omintakeisesti ja taiteellista vapauttaan toteuttaen kirjailija historiassa eläneiden naisten elämistä ja unelmista teoksessaan kertoo. Mielestäni tämä kirja edustaa ennen kaikkea mielenkiintoista autofiktiota, jossa yhdistyvät toisiinsa kiehtovalla tavalla historiallisten naistutkimusmatkailijoiden ja naistaiteilijoiden elämät sekä nelikymppisen omaa paikkaansa etsivän suomalaisnaisen elämä.
Naiset joita ajattelen öisin on oikeastaan erilainen matkakirja, joka vie lukijansa niin Minun Afrikkani -elokuvan maisemiin, italialaisen taiteen äärelle kuin Japanin puistoihin. Itselleni tällaiset paikat ovat täysin saavuttamattomissa, joten on hienoa päästä tutustumaan niihin edes kirjallisuuden kautta. No, enpä olisi kyllä riittävän rohkea kohtaamaan vaikkapa leijonaa muualla kuin eläintarhassa. Kirjan kirjoittamiseen liittyvät haasteetkin ovat teoksessa vahvasti läsnä, joten luomisen tuskan voi lukiessaan melkein tuntea.
Kirjan sivuilta löytyy paljon yönaisten antamia neuvoja, kuten nämä:
"Ole rohkea. Ei haittaa, vaikka pelkäät. Pelaa niillä korteilla, jotka saat. Vaikka olisit sairas, voit silti elää täysillä. Jos menetät kaiken, ala kirjoittaa."
Vaikka en olekaan menettänyt kaikkea, taidan alkaa kirjoittaa - tai siis tarkemmin ajatellen jatkaa kirjoittamista… Tämän kirjan lukemista suosittelen erityisesti kaikille niille keski-ikäisille naisille, jotka pohtivat: "Tätäkö elämäni on?" Kirja rohkaisee paitsi uskomaan unelmiinsa myös toteuttamaan niitä. Sillä, mitä muut ajattelevat ei ole väliä, mutta se, mitä itse haluamme on ratkaisevaa, jos tavoitteena on elää omannäköistä elämää - ja miksei olisi. Helppoa se ei toki edelleenkään välttämättä ole, mutta ainakin huomattavasti helpompaa kuin niillä naisilla, jotka Kankimäki nimeää kirjassaan esikuvikseen.