Ville Ropponen & Ville-Juhani Sutinen: Luiden tie - Gulagin jäljillä

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 400 s.

Vorkuta on yhtä paljon symboli kuin kaupunki. Se on Venäjän arktinen Auschwitz. Siellä, ikiroudan sylissä 160 kilometriä napapiiristä pohjoiseen, sijaitsivat eräät hirvittävimmistä Gulag-leireistä.  

Luiden tie vie Karjalasta Siperiaan ja aina Kaukoidän reunamille vankileirien saariston jäljillä. Syrjäisten muistomerkkien äärellä, entisten leirien jäänteillä, paikallisten teepöydissä ja nuotioilla sekä laajan lähdekirjallisuuden kautta avautuu näkökulma Neuvostoliiton Gulag-järjestelmään, sen eri vaiheisiin ja vankileireille viskattujen elämään. Tuloksena on monitasoinen tietoteos naapurimaamme historian synkästä luvusta. Samalla se on omintakeinen ja mukaansatempaava kertomus nyky-Venäjästä, matkakirja halki unohdetun maiseman, jossa vankileirien perintö yhä elää.

Oma arvioni: Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen kirjoittama Luiden tie on suorastaan karmeaa luettavaa. Mutta aiheen karuudesta huolimatta se on kuin retki katoavan ajan ja tilan halki. Tämä erilainen matkakirja kertoo lukijalleen tarinan neuvostoterrorista sekä vanki- ja työleirijärjestelmästä. Gulag on vankileirien saaristo, mutta miten se ymmärretään ja muistetaan Venäjällä, siihen tämä yleistajuinen ja monipuoliseen lähdemateriaaliin pohjautuva tietokirja etsii vastauksia. 

Elämä leireillä oli raskasta ja työ usein tappavaa. Ideana oli vankien eheytyminen työn kautta, sillä tuolloin uskottiin pakkotyön parantavaan voimaan. Gulagissa oli muun muassa metsä- ja kaivostöiden ohella myös kulttuuria, jolla yritettiin ylläpitää inhimillisyyttä siinä kuitenkaan erityisemmin onnistumatta. Leireillä oli sekä poliittisia että rikollisvankeja, heidän joukossaan lukuisia täysin syyttömiä ihmisiä - miehiä, naisia ja lapsia. Vankileireistä ja niiden todellisuudesta ei puhuttu suoraan, vaikka niiden varjo lankesikin kaikkien kotien ja työpaikkojen ylle. Ja kirjassa kerrotaan, kuinka Gulagin aave harhailee Venäjällä yhä.

Gulag purettiin 1960-luvulla ja leirijärjestelmä katosi lopullisesti 1990-luvun vaihteessa, mutta jälkiä siitä löytyy yhä niin taloissa, maisemissa kuin sydämissäkin, mikä välittyy koskettavasti myös Luiden tien kertomuksista ja kuvista. Yhdellä sanalla sanoen: mykistävää. On hurjaa ajatella, että Stalinin voidaan katsoa olleen vastuussa jopa 20 miljoonan ihmisen kuolemasta. Se saa väkisinkin miettimään, missä oikein piilee manipuloinnin voima, se kun tuntuu olevan mahdollista edelleen. Kysymyksessä lienee globaali ja tunteisiin perustuva ilmiö, jota yksilön rationaalinen ajattelu ei pysty valitettavasti aina ohittamaan - ei ennen eikä tulevaisuudessakaan.

"Kun epäinhimillisestä kohtelusta tulee normi, ei olla kaukana Gulagista."

Luiden tie - Gulagin jäljillä on jälkiä jättävä tietokirja, joka on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoisesti toteutettu. Voin suositella sitä erityisesti vähemmän tunnetusta historiasta kiinnostuneille lukijoille. Herkimmille Luiden tie saattaa kuitenkin olla liian rankka matkakokemus.   


Kommentit