Silja Vuorikuru: Suomalaisia naiskirjailijoita - Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas

Kustantaja: Reuna
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 88 s.


Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas ovat klassikkoasemaisia kotimaisia naiskirjailijoita, joiden elämä ja tuotanto herättävät edelleen uusia tulkintoja. Tämä kirja sisältää selkomukautukset näiden kirjailijoiden kuudesta novellista.

Valikoiman kaikkien novellien keskushenkilöt ovat tyttöjä ja naisia eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa. Vaikka vanhimmat novelleista on kirjoitettu jo 1800-luvun lopulla, niiden aiheet ovat ajankohtaisia myös nykymaailmassa: novelleissa käsitellään muun muassa lapsityövoimaa, parisuhdeväkivaltaa ja yhteiskuntaluokkien välisiä ristiriitoja.

Oma arvioni: Vuoden 2020 ensimmäiseksi kokonaiseksi kirjaksi valikoitui täysin sattumalta erilainen teos - selkokirja. En ainakaan muista bloganneeni sellaisesta aikaisemmin. Kiinnostavasti uudessa Helmet-lukuhaasteessa on kohta  23  eli kirja on kirjoitettu myös selkokielellä. Olen päättänyt, että kyseisen kohdan kuittaan lukemalla sekä teoksen yleiskielisen että selkokielisen version. Ihan mielenkiinnon vuoksi. Tämän kirjan "sijoitan" sen sijaan Helmet-lukuhaasteen 2019 4. kohtaan. Oli oikeastaan hämmentävää huomata, etten klassikkokirjailijoiden novelleja lukiessani miettinyt kertaakaan lukevani selkokielistä tekstiä. No, se lienee osoitus siitä, että tutkija ja tietokirjailija Silja Vuorikuru on onnistunut muokkaustyössään hyvin. Yllättävää oli se, kuinka samanlaisia kysymyksiä voi pitää ajankohtaisina edelleen 2020-luvulla kuin 1800-luvun lopullakin. 

Vaikka maailma onkin muuttunut melkoisesti, moni asia tuntuu pysyvän sitkeästi myös ennallaan. Kaikki kokoelmaan valitut novellit olivat ajatuksia herättäviä. Jos historialliset novellit kiinnostavat, Minna Canthin, Maria Jotunin ja Aino Kallaksen tuotantoon kannattaa ehdottomasti tutustua.