Lasse Lindqvist & Tapio Suominen: Urheiluhullu - Stadioneilta suljetulle osastolle
 |
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019 Sivumäärä: 426 s. |
Selostan nyt elämäni
Vaikuttava ja koskettava kertomus urheiluselostaja Tapio Suomisen kokemuksista ja koettelemuksista. Arvokilpailujen loistetta, urheilutähtiä, sähköisiä stadioneita – ja maanista menoa, joka vie valonnopeudella pimeyteen.
Oma arvioni: Tästä kirjasta ei ainakaan nimiä, vuosilukuja ja urheilutuloksia puuttunut. Eikä ihme, onhan Tapio Suominen selostanut vuosikymmenten aikana lukuisia arvokisoja eri puolilla maailmaa. Vaikka tunnustaudunkin jonkintasoiseksi urheiluhulluksi, minua kiinnostaa elämäkerroissa yleensä kuitenkin enemmän se, mitä en varsinkaan julkisuuden henkilöistä entuudestaan tiedä. Niin nytkin, Tapsan lapsuudesta, nuoruudesta ja alalle ajautumisesta oli kiinnostavaa lukea.
Urheiluhulluuden ohella kirjassa kuvattiin sekä alkoholi- että mielenterveysongelmia kaunistelematta ja suoraan suurimmatkin hölmöilyt ja mokat paljastaen. Suominen kertoo, että avoimuuden tarkoituksena on ollut vähentää mielen sairastumiseen edelleen liittyvää stigmaa ja sen mukanaan tuomaa häpeää. Uskonkin, että kirja voi tarjota arvokasta vertaistukea monille maanis-depressiivisyydestä kärsiville ja heidän läheisilleen, kunhan muistetaan se, että sama diagnoosi ei tee ihmisistä toistensa kopioita. Tämä yksilöllisyyden huomioon ottaminen on tärkeää myös hoitomuotoja suunniteltaessa, toiset tarvitsevat lääkkeitä tai terapiaa, joillekin sähköhoidosta on eniten apua. Yhteistä kaikille on, ettei ketään saisi jättää ongelmien kanssa yksin. Kuulumisten kysyminen ja välittämisen osoittaminen onnistuu onneksi myös puhelinsoitoilla ja viesteillä nyt näissä poikkeuksellisissa oloissa, kun vierailuja on vältettävä. Pidetään huolta sekä itsestämme että toisistamme.
Oma arvioni: Tästä kirjasta ei ainakaan nimiä, vuosilukuja ja urheilutuloksia puuttunut. Eikä ihme, onhan Tapio Suominen selostanut vuosikymmenten aikana lukuisia arvokisoja eri puolilla maailmaa. Vaikka tunnustaudunkin jonkintasoiseksi urheiluhulluksi, minua kiinnostaa elämäkerroissa yleensä kuitenkin enemmän se, mitä en varsinkaan julkisuuden henkilöistä entuudestaan tiedä. Niin nytkin, Tapsan lapsuudesta, nuoruudesta ja alalle ajautumisesta oli kiinnostavaa lukea.
Urheiluhulluuden ohella kirjassa kuvattiin sekä alkoholi- että mielenterveysongelmia kaunistelematta ja suoraan suurimmatkin hölmöilyt ja mokat paljastaen. Suominen kertoo, että avoimuuden tarkoituksena on ollut vähentää mielen sairastumiseen edelleen liittyvää stigmaa ja sen mukanaan tuomaa häpeää. Uskonkin, että kirja voi tarjota arvokasta vertaistukea monille maanis-depressiivisyydestä kärsiville ja heidän läheisilleen, kunhan muistetaan se, että sama diagnoosi ei tee ihmisistä toistensa kopioita. Tämä yksilöllisyyden huomioon ottaminen on tärkeää myös hoitomuotoja suunniteltaessa, toiset tarvitsevat lääkkeitä tai terapiaa, joillekin sähköhoidosta on eniten apua. Yhteistä kaikille on, ettei ketään saisi jättää ongelmien kanssa yksin. Kuulumisten kysyminen ja välittämisen osoittaminen onnistuu onneksi myös puhelinsoitoilla ja viesteillä nyt näissä poikkeuksellisissa oloissa, kun vierailuja on vältettävä. Pidetään huolta sekä itsestämme että toisistamme.