Anni Saastamoinen: Sirkka
 |
Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2019
Äänikirjan kesto: 4 h 4 min Lukija: Pirjo Heikkilä |
Hulvaton romaani Depressiopäiväkirjojen kirjoittajalta!
Sirkalla on sivuhahmon nimi. Pääosilla on aina kauniit nimet, Aurora tai joku muu kaunis ja lyyrinen ja persoonallinen. Sirkka on nimenä vain Sirkka. Sirkka on töksähtävä, tyly ja arkinen. Sirkka on nimien nakkikastike. Jos Sirkka olisi eläin, Sirkka olisi mäyrä: yksinäinen ja kapeita omia polkujaan päättäväisesti ja pontevasti kulkeva sähisevä paakku mustaa ja vaaleampaa jakkupukua.
Sirkka on se huomaamaton naapuri, joka on kiinnittänyt roskiskatokseen heippalapun “ei muovipusseja biojätteisiin”. Sirkka on se työpaikan harmaa nainen, joka tekee työnsä tunnollisesti mutta jonka yksityiselämästä ette tiedä mitään. Tämän kirjan myötä tiedätte ja hurmaannutte.
Oma arvioni: Anni Saastamoisen esikoisromaani Sirkka kertoo yksin elävästä keski-ikää lähestyvästä naisesta, joka rakastaa rutiineja ja järjestystä. Sirkka jakaa arkensa ensisijaisesti viherkasviensa ja kissojensa kanssa. Sirkka tulee kaikessa tavallisuudessaan lähelle lukijaa. Kukapa meistä ei ainakin silloin tällöin naapureitaan kyttäisi, einesruokia söisi ja omaa elämäänsä varsinkin yön hiljaisina tunteina pohtisi. Tunnustan myös bongaavani kielioppivirheitä ja inhoavani avokonttoreita. No, taitaapa aika moni muukin löytää itsestään sirkkamaisia piirteitä. Ja mikäs siinä, sillä ihan tavallinen elämä voi lopulta osoittautua ihan hyväksi. Ehkäpä Sirkka on sittenkin oman elämänsä päähenkilö, jonka persoona on huomattavasti monisävyisempi kuin ensivaikutelman perusteella luulisi.
Sirkalla on sivuhahmon nimi. Pääosilla on aina kauniit nimet, Aurora tai joku muu kaunis ja lyyrinen ja persoonallinen. Sirkka on nimenä vain Sirkka. Sirkka on töksähtävä, tyly ja arkinen. Sirkka on nimien nakkikastike. Jos Sirkka olisi eläin, Sirkka olisi mäyrä: yksinäinen ja kapeita omia polkujaan päättäväisesti ja pontevasti kulkeva sähisevä paakku mustaa ja vaaleampaa jakkupukua.
Sirkka on se huomaamaton naapuri, joka on kiinnittänyt roskiskatokseen heippalapun “ei muovipusseja biojätteisiin”. Sirkka on se työpaikan harmaa nainen, joka tekee työnsä tunnollisesti mutta jonka yksityiselämästä ette tiedä mitään. Tämän kirjan myötä tiedätte ja hurmaannutte.
Oma arvioni: Anni Saastamoisen esikoisromaani Sirkka kertoo yksin elävästä keski-ikää lähestyvästä naisesta, joka rakastaa rutiineja ja järjestystä. Sirkka jakaa arkensa ensisijaisesti viherkasviensa ja kissojensa kanssa. Sirkka tulee kaikessa tavallisuudessaan lähelle lukijaa. Kukapa meistä ei ainakin silloin tällöin naapureitaan kyttäisi, einesruokia söisi ja omaa elämäänsä varsinkin yön hiljaisina tunteina pohtisi. Tunnustan myös bongaavani kielioppivirheitä ja inhoavani avokonttoreita. No, taitaapa aika moni muukin löytää itsestään sirkkamaisia piirteitä. Ja mikäs siinä, sillä ihan tavallinen elämä voi lopulta osoittautua ihan hyväksi. Ehkäpä Sirkka on sittenkin oman elämänsä päähenkilö, jonka persoona on huomattavasti monisävyisempi kuin ensivaikutelman perusteella luulisi.
Saastamoinen käyttää osuvia kielikuvia, jotka tekevät tavanomaisesta kiinnostavaa. Siksi Sirkka onkin mielestäni mainio ylistys arkisuudelle ja sen näennäiselle tylsyydelle. Kirjasta löytyy lämminhenkistä huumoria ja sympatiaa herättävää surumielisyyttä sopivassa suhteessa. Kuuntelin kirjan Pirjo Heikkilän lukemana äänikirjana. Hyvin toimi, sillä tylsistymisestä ei ollut tietoakaan. Viihdyin Sirkan, Laitisen ja Naamansyöjän seurassa suorastaan erinomaisesti, vaikka en varsinaisesti kissaihmisiä olekaan. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille tavallisille ihmisille. Heille, jotka uskaltavat olla juuri sellaisia kuin ovat.