Eero Huovinen: Äitiä ikävä
 |
Kustantaja: WSOY Julkaisuvuosi: 2020 Äänikirjan kesto: 5 h 45 min Lukija: Antti Virmavirta |
Voiko mikään täyttää äidin jättämää aukkoa?
Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen palaa lapsuuteensa ja varhain kuolleen äitinsä muistoon riipaisevan kauniissa muistelmateoksessaan.
Eero Huovinen oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Kuolema oli perheelle järkyttävä isku. Isä vaikeni, äidistä ei puhuttu. Vuosien saatossa muistot hiipuivat, mutta ikävä ei laantunut, ei edes iän myötä. Isän kuoleman jälkeen Eero Huovinen löytää vanhempiensa kirjeitä, kuvauksia perheen iloista ja itkuista. Edessä on aikamatka äidin luo. Kirjeitä lukiessa muistot heräävät eloon ja alkaa tutustuminen haalistuneiden muistikuvien sijasta todelliseen äitiin. Esiin nousee kysymys, voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä.
Oma arvioni: Helsingin emerituspiispa Eero Huovisen (s. 1944) muistelmateos on koskettavaa kuunneltavaa, sillä teksti päästää kuulijan lähelle pienen pojan - ja myös ikääntyneen miehen - äidinikävää. Kaipuu aikaan, jolloin äiti vielä eli ja huolehti pojistaan, on teoksessa vahvasti läsnä alusta alkaen. Suru mykisti isän, ja siksi Eeron mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin ei löytynyt vastauksia vuosikymmeniin. Kirjeistä hän kuitenkin lopulta etsi ja löysi niin äitiään kuin itseäänkin. Haalistuneet muistikuvat äidistä alkoivat saada väriä. Ja Huovinen uskoo, että taivaassa häntä odottaa iloinen, elämänmyönteinen ja rakastava äiti.
Kirja on ajatuksia herättävä. Se saa miettimään, kuinka tärkeää onkaan puhua vaikeista asioista myös lapsille - ikä ja kehitystaso huomioiden tietysti, mutta puhua kuitenkin. Näin pienikin lapsi voisi vaalia menettämänsä rakkaan ihmisen muistoa edes jotenkin. Suru patoutuu vaikenemalla, mutta jakamalla sen taakkaa on mahdollista keventää.
Äitiä ikävä on herkistävä muistelmateos, joka on myös kiinnostava ja tarkka ajankuvaus noin yhdeksän vuosikymmenen ajalta Helsingistä ja hieman muualtakin. Niille, jotka ovat menettäneet vanhempansa liian varhain, tällä tunnerikkaalla, lämminhenkiseen ja rakastavaan sävyyn kirjoitetulla teoksella on varmasti eniten annettavaa. Kirjasta välittyy mielestäni erinomaisesti sekin, että tämä aikamatka menneisyyteen on ollut kirjoittajalleen voimaannuttava kokemus.