Plutarkhos - Mielen tyyneydestä

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 157 s.

Miten löytää mielenrauha, kun maailma kuohuu ja elämässä voi tapahtua mitä tahansa? Kysymystä pohti kreikkalainen filosofi Plutarkhos kaksituhatta vuotta sitten. Juhana Torkin muinaiskreikasta suomentamat tekstit koskettavat vahvasti nykyihmistä. Miten ottaa viisaasti vastaan kohtalon kolhut? Miten hallita omia tunteitaan? Miten säilyttää mielenrauha tiedon tulvassa? Entä miten kestää koettelemuksista kovin, läheisen kuolema? Kun globaali maailma kuohuu ja etsii suuntaansa, viisaan ja lempeän filosofin opit ovat jopa ajankohtaisempia kuin kirjoitushetkellään.

Oma arvioni: Juhana Torkin (s. 1977) muinaiskreikasta suomentamat filosofi Plutarkhoksen  (45–125 jaa.) opit mielen tyyneydestä ovat juuri nyt suorastaan häkellyttävän ajankohtaisia, vaikka ne on esitetty jo kaksituhatta vuotta sitten. On kiintoisaa huomata, kuinka samanlaisten haasteiden kanssa me ihmiset olemme kamppailleet iät ja ajat. Kukapa meistä ei haluaisi olla mieleltään tyyni ja hallita vihaansa.

Yhtenä kantavana teemana kokoelman teksteissä onkin juuri itsensä hillitseminen, jota Plutarkhos pitää sekä sivistyneen ihmisen merkkinä että sinnikkään kehitystyön tuloksena. Antiikin filosofien ihanteena oli rauhallinen, harkitseva ja lempeä mies. Oman elämänsä havainnointi nähtiin jo tuolloin tärkeämmäksi kuin itsensä vertaaminen toisiin. Plutarkhos suorastaan pilkkaa uteliasta touhottamista. Hänen mukaansa uteliaisuus on sielun sairaus, joka on yhteydessä kateuteen ja pahansuopuuteen Siihenkin auttaa itsehillintä. Tiedonhalu kannattaa suunnata aidosti hyödyllisiin asioihin. Itsehillintä ei tarkoita kiintymyksentunteiden kieltämistä, vaan siinä on kysymys ennen kaikkea taistelusta sielun epäjärjestystä vastaan. 

Koskettavinta luettavaa oli kokoelman viimeinen kirjoitus, Lohdutukseksi puolisolle -essee, jossa Plutarkhos pohtii ihmiselämän katoavaisuutta ja surua. Vaikka kirjoitus on suunnattu vaimolle, on se samalla myös filosofin lohdutus itselleen, kun hän muistelee kaksivuotiaana kuolleen tyttärensä suloisuutta. Kyseisen tekstin keskeisin sanoma on mielestäni siinä, että kauniiden muistojen säilyttäminen elävinä tuottaa huomattavasti enemmän iloa kuin tuskaa. 

Juhana Torkki on jälleen tehnyt hienoa työtä, ja tätä teemaltaan aikaamme erinomaisesti sopivaa tekstikokoelmaa voi suositella lämpimästi kaikille filosofiasta kiinnostuneille.