Jöns Hellsing: Etsitään kätevää miestä
Kustantaja: HarperCollins Julkaisuvuosi: 2017 Ruotsinkielinen alkuteos: Händig man sökes Suomentanut: Hanna Arvonen Sivumäärä: 464 s. |
Työpaikkailmoitus otsikolla " Etsitään kätevää miestä" houkuttelee kaksikymmentäkahdeksanvuotiaan Johnin kirjailijaunelmineen skottilaiseen saaristomaailmaan. Mökki meren rannalla on täydellinen miljöö hänen kirjoittamiselleen - kunnes hän tapaa vuokraemäntänsä: lordin ruotsalaisen vaimon Annan.
Ladyn viettelemänä John ajautuu mukaan leikkeihin, jotka lopulta saavat koko saaren pidättelemään henkeä. Ennen kaikkea pubin omistajattaren, Heather MacDonaldin, joka on alkanut uskoa, että John on se ihme, jota hän on toivonut.
Etsitään kätevää miestä on hurmaava, hyvän mielen seikkailu nuoresta miehestä, joka löytää mutkikkaiden polkujen kautta tiensä kotiin. Kirja on ensimmäinen osa Hope Island-trilogiasta, jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin Iso-Britanniaa vielä johti rautarouva Margaret Thatcher.
Oma arvioni: Tämä lähihistoriaan sijoittuva tapahtumarikas tarina oli koukuttavaa luettavaa ja etenkin John on hahmona kiinnostava. Ensimmäisen osan perusteella haluankin tietää, miten Hope Island-trilogia jatkuu. Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta, joka jostain syystä päätyi lukuvuoroon vasta nyt.