Petteri Pietikäinen: Kipeät sielut – Hulluuden historia Suomessa
 |
Kustantaja: Gaudeamus Julkaisuvuosi: 2020 Sivumäärä: 424 s. |
Kipeät sielut syventyy Mauritsin ja hänen kohtalotovereidensa sairauskertomusten avulla mielenterveyspotilaiden kokemuksiin ja mielenterveyden häiriöiden hoitoon Suomessa autonomian ajalta 1950-luvulle. Mielisairaaloiden ja muiden laitoshoitopaikkojen potilaiden lisäksi tutustutaan kylähullujen ja muiden laitoshoidon ulkopuolella eläneiden arkeen. Sairauden syiden ja hoitomenetelmien lisäksi avataan sotien kaltaisten kriisien vaikutuksia mielenterveyteen sekä mielisairauden sosiaalisia ja kulttuurisia yhteyksiä.
Päähenkilöitä ovat hullut, hermostuneet ja haitalliset – kuten vakavasti mielisairaita, lievemmin oireilleita sekä yhteiskunnan normeihin sopeutumattomia yksilöitä aikanaan kutsuttiin. Paitsi henkisestä kärsimyksestä kirja kertoo myös toipumisesta ja paranemisesta aikana ennen avohoidon ja modernien psyykenlääkkeiden valtakautta.
Oma arvioni: Uudessa kirjassaan Petteri Pietikäinen kuvaa monipuolisesti ja perusteellisesti mielisairaanhoitoa yhtenä suomalaisen yhteiskuntasuunnittelun toiminta-alueista 1800-lopulta lähtien. Tällainen näkökulma tarkoitti massamittaista laitoshoitoa, jonka keskiössä olivat tehokkuus, ennakoitavuus ja järjestys. Tavoitteena oli luoda järjestelmä, jossa ei olisi lainkaan yhteiskuntavastaisia ja sopeutumattomia ihmisiä. Kerrassaan mieletön utopia, ja ihan hyvä niin.
Kirjan keskeisin viesti liittyykin mielestäni siihen, että niin sanottua hulluutta on aina ollut ja sitä tulee myös aina olemaan, se kun on oleellinen osa ihmisyyttä. eikä kenelläkään meistä ole täydellistä immuniteettia mielen sairastumista vastaan. Samalla täytyy kuitenkin todeta, että onneksi mielenterveyden ongelmista tiedetään tänä päivänä jo huomattavasti enemmän kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Kunpa resursseja vain olisi riittävästi myös mielenterveyden hoitamiseen jo ennalta ehkäisevästi.
Jos hulluuden historia Suomessa kiinnostaa, lue Kipeät sielut.