Heikki Herlin: Tuollapäin on highway

 

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 240 s.

Vuonna 2017 edesmenneestä Niklas Herlinistä puhuttiin, oletettiin ja satuiltiin kaikenlaista. Varmaa on ainakin se, että hän oli vanhempiensa lapsi ja lastensa isä. Heikki Herlinin teos Tuollapäin on highway on yhden aikuisen lapsen kirja ainoasta isästään.

Herlin ei kirjoita elämäkertaa, vaan luo subjektiivisen muotokuvan Niklaksesta, itsestään ja yhteiskunnasta. Minkälaiset eväät Niko sai omasta lapsuudestaan, mitä vastaan hän kapinoi, mistä pääsi irti? Millaista on kasvaa epätietoisena siitä, onko maaseudulta vai pääkaupungista, tai aikuistua Suomen ja Yhdysvaltojen välissä? Kuinka työ lehdistön palveluksessa muutti lähtemättömästi Nikon kuvaa itsestään? Ja kuinka pojasta, jolla oli vähintäänkin ongelmallinen isäsuhde, tuli niin hyvä isä?

Tuollapäin on highway on henkilökohtainen, analyyttinen teos sukupolvista, sukurasitteista ja perheestä. Herlin yhdistää taidokkaasti suuria linjoja ja pieniä, merkityksellisiä yksityiskohtia. Hän kirjoittaa yhtä terävästi yhteiskunnasta kuin koskettavasti kaipuusta, kun yksi rakas ihminen on poissa.

Oma arvioni: Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan subjektiivinen muisteluteos. Tapahtumat eivät etene kronologisesti, mikä aluksi hieman hämmensi, mutta kiinnostavat episodit veivät kuitenkin helposti mukaansa. 

Itselleni kiinnostavinta luettavaa oli kehitysvammaisuuden tarkastelu ja ihmisten erilaisten suhtautumistapojen kuvaus. Jäin miettimään, opitaankohan vammaisuutta koskaan näkemään yleisesti vain yhtenä yksilön ominaisuutena. Jokainen ihminen kun on aina paljon muutakin kuin diagnoosinsa. Vaikka esimerkiksi Downin oireyhtymä näkyy ulospäin, onko ihminen aina nähtävä ensisijaisesti vammansa kautta? Mielestäni Heikki Herlin osoittaa kirjassaan hyvin, ettei tällainen erilaisuuden korostaminen ole välttämätöntä. 

Kommentit