Juho Kuusi & Aleksi Liimatainen: Piukkaan paikkaan lupa lyyä

 

Kustantaja: Enostone

Julkaisuvuosi: 2020

Kuvittanut: Aleksi Liimatainen

Sivumäärä: 117 s.

Juho Kuusen esikoisteos Piukkaan paikkaan lupa lyyä on herkän rosoinen, löyhästi elämänkerrallinen ja vähän erilainenkin kasvutarina.  Teos on puhekielinen, hyödyntää nykykielen lisäksi itämerensuomalaista kansanperinnettä ja pyrkii kuvaamaan niitä arjen asioita, jotka tavallisesti ovat vaarassa jäädä pimentoon.  Aleksi Liimataisen pehmeäpohja- ja kuivaneulatekniikalla tehty taidegrafiikka täydentää teosta ja antaa siihen sekä syvyyttä että hiljaista huumoria.

Juho Kuusi (synt. 1986) on kaksinkertainen poetry slamin Suomen mestari ja lavarunoaktiivi joka tunnetaan nykyään myös Talent Suomi 2020 finalistina.

Aleksi Liimatainen (synt. 1988) valittiin vuonna 2018 Turun taiteilijaseuran vuoden taiteilijaksi. Hänen teoksiaan on nähty mm. Mäntän kuvataideviikoilla.

seittemänvuotiaan tein Vetehisen kans diilin Pilvijärvel
pysyäkseni pinnal

 seittemännel luokal kesken uintikuupperin tuli takasinmaksun aika

seittemän vuotta mua naarattiin altaast kunnes
joku tonttu vasikoi     
sanoi nähneensä mut saunassa lauteiden alla

Oma arvioni: Teos on tasapainoinen ja harkittu kokonaisuus, jossa teksti ja kuvat täydentävät toisiaan hyvin. Piukkaan paikkaan lupa lyyä on elämänmakuinen runoteos, jossa ujo poika etsii paikkaansa maailmassa ja potee nuoruudenahdistusta. Ulkopuolisuuden tunne ja yksinäisyys ovat vahvasti läsnä. Tärkeitä teemoja ovat myös puhumisen ja tunteiden näyttämisen vaikeus.  Runoissaan Kuusi ei pyytele anteeksi paikoin alatyylistä ilmaisuaan ja kiroilee tehostaakseen viestiään. Mies antaa ohjeita rankkasateen varalle ja  toteaa maailmanlopunkin olevan vain osa ainutkertaisuutta. Nyky-yhteiskunnan ilmiöt saavat osakseen kritiikkiä. Tämä esikoisteos huokuu samaan aikaan uhmaa ja itsevarmuutta. 

Vaikka uskon Juho Kuusen runojen toimivan parhaiten nimenomaan lavalla, kyllä niitä ihan mielellään myös lukee, vaikka ei tekijän ilmiömäiseen tykitykseen niitä ääneen lukiessa ylläkään.  

Tässä vielä yksi suosikkikohdistani tästä omaäänisestä teoksesta:

”sehä se juttu kai on ett mite saamansa ruhjeet kääntää voimavaraksee ja koska kaikki rakastaa onnellisii loppui antaa arpien kimmeltää paistees”