Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta – Potilas numero 43

 

Kustantaja: SKS Kirjat
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 247 s.

Pulloihin kätketyt kirjoitukset kertovat elämästä syrjäisellä Seilin saarella, jonne mieleltään järkkyneitä naisia unohtui vuosikymmeniksi.

Lasipullot olivat säilyneet Seilin saaren metsissä 1950-luvulta saakka. Niihin kätketyissä lappusissa kerrottiin lääkkeistä ja sähköiskuista, elämästä suljettujen ovien takana. Kuka ne oli kirjoittanut? Mitä hänelle oli tapahtunut?

Kallionkoloon haudattujen muistojen kirjoittajaksi paljastui Seilin sairaalan potilas numero 43, Saima Rahkonen. Saima eli viimeiset vuotensa Seilissä, jonne hänet oli passitettu parantumattomasti mielisairaana. Pullopostia Seilin saarelta kertoo hänen tarinansa.

Saima vietti lähes koko aikuisikänsä mielisairaaloissa, yhteiskunnan varjoissa. Nykypäivänä hänen kohtalonsa olisi todennäköisesti hyvin erilainen.

Oma arvioni: Heikkisen teos valottaa yhden potilastarinan kautta kiinnostavasti ja koskettavasti psykiatrisen hoidon historiaa. Oli hätkähdyttävää lukea, kuinka mieleltään sairas ihminen kadotettiin., eivätkä edes hänen sukunsa nykypolvet olleet tietoisia siitä, että Saima on ollut olemassakaan. Eikä Saima ollut suinkaan ainoa, sillä samanlainen karu kohtalo oli aikoinaan monilla hänen kaltaisillaan ihmisillä. Kirjaa lukiessa pohdinkin, mahtaako psyykkisiin sairauksiin liittyvä stigma hävitä koskaan, vaikka moni asia onkin nykyään jo paljon paremmin kuin ennen. 

Suosittelen kirjaa kaikille aiheesta kiinnostuneille.