Kaj Kunnas & Paavo Nurmi: Kohtaaminen – Osa II

 

Kustantaja: Mistake Media
Julkaisuvuosi: 2020
Valokuvat: Ari Lahti & Petri Mast
Sivumäärä: 207 s.

Kohtaaminen II on elämänmakuinen ja rehellisyydellään riipaiseva teos, jossa toimittaja Kaj Kunnas kohtaa 12 vahvaa suomalaista. 

Kunnas puntaroi valmentamisen ja ihmisjohtamisen kiehtovaa kompleksisuutta Jari Saravuon, Markku Kanervan ja Toni Söderholmin kanssa. Annimari Korte vie kokeneen urheilutoimittajan huippu-urheilijan pään sisään ja pikajuoksun armottomaan maailmaan.   

Kunnas keskustelee elämän ja kuoleman kysymyksistä Bettina Sågbom-Ekin, Irja Askolan, Helena Rannan, Kati Lahden ja Arman Alizadin kanssa.

Tuomas Holopainen, Jussi Makkonen ja Johanna Oras pohtivat puolestaan taiteen syvintä olemusta ja omaa herkkyyttään. 

Kunnakselle Kohtaaminen II oli mullistava kokemus. Hän oppi valtavasti kohtaamiltaan oman alansa huipuilta ja havahtui monella tapaa omaan itseensä. Kohtaamiset olivat hänelle järisyttäviä.

Oma arvioni: Tässä toisessa haastattelukirjassaan Kaj Kunnas jatkaa vuonna 2017 ilmestyneen hyvän vastaanoton saaneen esikoiskirjansa viitoittamalla tiellä. Tällä kertaa hän keskustelee syvällisesti muun muassa elämän sattumanvaraisuudesta ja kuoleman väistämättömyydestä tunnettujen suomalaisten kanssa. 

Kirjassa kuvatut kohtaamiset ovat puhuttelevia ja saavat lukijan miettimään myös oman elämänsä merkityksellisyyttä sekä niitä iloja ja suruja, joita elämä on eteen tuonut. Teoksen keskustelut rohkaisevat meitä kaikkia ihmettelemään ja kiittämään, nauramaan ja itkemään. Elämään täysillä juuri nyt. Kunnas puhuu kirjallaan vakuuttavasti aidon kohtaamisen puolesta. Kun tulemme oikeasti kuulluiksi ja nähdyiksi, uskallamme olla juuri sellaisia kuin olemme, mitään peittelemättä ja mitään esittämättä. Jokainen ihminen on herkkyydessään vahva.  

Suosittelen kirjan lukemista lämpimästi kaikille, joita kiehtoo elämä arvoituksellisuudessaan ja kaikissa väreissään.