Oma arvioni: Oletko aidosti onnellinen? Mitä onnellisuus oikeastaan on? Kirjan takakansiteksti lupaa paljon. Tässä kirjassaan psykologian professori Martin Seligman esittelee positiivisen psykologian taustaa ja perusteita. Lukija tutustuu erityisesti kyselyjen ja testien avulla hyveisiin ja vahvuuksiin. Kirjassa kerrotaan, että ihmisten onnellisuus ei ole kiinni geeneistä tai hyvästä tuurista, vaan sen eteen voidaan tehdä työtä yksilön omia luonteenpiirteitä ja tunnusomaisia vahvuuksia käyttämällä ja kehittämällä. On oikeastaan lohdullista, että myös optimismia on mahdollista oppia. Kirjasta löytyykin useita esimerkkejä aiheeseen liittyvistä tutkimuksista. On kiinnostavaa lukea myös kirjoittajan omasta elämästä ja hänen maailmankatsomuksestaan.
Positiivisen psykologian isänä pidetyn ja onnellisuustutkimuksen "grand old manin" Martin Seligmanin mukaan vahvuuksiin keskittyminen edistää ihmisen hyvinvointia varsin kokonaisvaltaisesti. Tämän yleistajuisen teoksen keskeisin sanoma on mielestäni se, että tunnistamalla parhaat puolemme, voimme parantaa maailmaa ympärillämme ja saavuttaa samalla myös uuden ja kestävämmän tason niin aidossa tyytyväisyydessä, ilossa kuin merkityksessäkin.
Olen lukenut tämän kirjan jo aikaisemminkin, mutta en silloin vielä juurikaan kirjoittanut tänne lukupäiväkirjaani lukemistani tietokirjoista, varsinkaan tieteellisistä sellaisista. Suosittelen tämän teoksen lukemista lämpimästi kaikille positiivisesta psykologiasta eli "hyvän elämän tieteestä" kiinnostuneille. Jos etsit kirjaa, joka pistää miettimään, Aito onnellisuus on juuri sellainen.