Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

 

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2021
Saksankielinen alkuteos: Vom Ende der Einsamkeit (2019)
Suomentanut: Raimo Salminen Äänikirjan kesto: 9 h 9 min Lukija: Markus Niemi

Jules Moreaun lapsuus päättyy hänen vanhempiensa äkilliseen kuolemaan. Hänet lähetetään sisarustensa Martyn ja Lizin kanssa sisäoppilaitokseen. Eloisa ja peloton Jules kääntyy sisäänpäin ja elää mieluummin muistoissaan, kunnes tapaa Alvan, joka tahollaan kamppailee oman surunsa kanssa.

Aikuistuttuaan sisarukset sinnittelevät edelleen selvitäkseen kohtaamastaan menetyksestä. Marty haluaa kontrolloida kaikkea, Liz hamuaa itselleen elämyksiä läkähdyksiin asti. Kaiken keskellä Jules kokee olevansa äärimmäisen yksin. Jaetusta tuskastaan huolimatta sisarukset saavuttavat yhteyden toisiinsa vain satunnaisesti, ja myös välit Alvaan ovat katkenneet. Julesin yksinäisyys alkaa helpottaa vasta, kun ystävyys Alvan kanssa viriää uudelleen. Suhteen syventymiselle on kuitenkin omat esteensä, jotka vaikuttavat ylitsepääsemättömiltä.

Yksinäisyyden jälkeen kuvaa kolmen sisaruksen sijoiltaan järkkyneitä elämiä hauraan, hitaasti kehittyvän rakkaustarinan rinnalla. Romaani välittää ainutlaatuisella herkkyydellä ja kirkkaalla, koskettavalla otteella sen mitä tarkoittaa oman elämänpolun löytäminen – ja kuinka sitä etsiessään voi säilyttää toivon rinnallakulkijan kohtaamisesta.

Oma arvioni: Yksinäisyyden jälkeen voitti ilmestyessään Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon. Teos onkin varsin sujuvasti kirjoitettu. Se on koskettava ja osittain omaelämäkerrallinen kasvutarina oman itsensä löytämisestä, elämän sattumanvaraisuudesta ja ihmisten välisisä hauraista mutta samalla kuitenkin lujista siteistä. Kerronta on vähäeleistä ja tarkkanäköistä. Vaikka pohjavire on surumielinen, tarina luo kuitenkin vahvasti uskoa siihen, että elämä kantaa, vaikka se ei nollasummapeliä olekaan. Teos saa lukijan pohtimaan, missä määrin menneisyytemme vaikuttaa nykyiseen elämäämme ja tulevaisuuteemme. 

Luulenpa, että olisin pitänyt romaanista vieläkin enemmän, jos olisin lukenut sen, vaikka ei tämä kuuntelukokemuskaan toki huono ollut. Jos lupaavan kansainvälisen kirjailijan tuotanto kiinnostaa, sveitsiläis-saksalaisen Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen, on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Muita hänen kirjojaan ei ole vielä toistaiseksi suomennettukaan.