Kirjaesittely: Maria Oinosen Karkumatkoja on yllätyksellinen novellikokoelma

Maria Oinosen esikoisteoksessa, Karkumatkoja (BoD 2021), ollaan matkalla niin kolisevin raitein kuin rikkoutuvin renkainkin. Mutta tie vie usein ihan muualle, mihin sen kuvittelee vievän. Leppoisa kaupunkiloma vaihtuu epäilyttävään metsäleiriin ja ankea työmatka johtaa mystiseen mökkiin. Välillä ollaan puolestaan nuoruudenrakkauden jäljillä. Kirjan novelleissa etsitään itseä, koetaan kaukokaipuuta ja otetaan varaslähtöjä vapauden vyöhykkeille. Maagisella realismilla rikastetuilla matkoilla törmäillään muun muassa laulaviin vuohiin ja päädytään sademetsän syliin. Välillä eksytään harhapoluille, toisinaan taas nautitaan kirpeänmakeista kohtaamisista. 

Minun oli paikoitellen hieman vaikeaa keskittyä tarinoihin. Johtuiko tämä kenties tekstien pituudesta, yksityiskohtaisista juonikuvioista tai siitä, etten kovinkaan paljon lue juuri tämän tyyppistä kirjallisuutta, en osaa sanoa. Eikä sillä toki ole merkitystäkään, jokainenhan lähestyy kirjallisuutta omista lähtökohdistaan ja kokee sen omalla tavallaan. 

Lähtemisen ja matkanteon tematiikka on sinänsä aina kiehtovaa. Novellien sijoittuminen eri puolille maailmaa ja erilaisiin kulttuureihin olikin minulle ehdottomasti tämän novellikokoelman parasta antia. Kerronnasta huomaa, että kirjoittaja on matkustellut paljon ja aistinut erilaisia tunnelmia. Kirja tarjosikin minulle mahdollisuuden matkustaa paikkoihin, joihin en voisi edes kuvitella ihan oikeasti koskaan meneväni. Karkumatkoja muistuttaa lukijaansa siitä, kuinka vaivatonta matkustaminen vain kirjan sivuja kääntelemällä itse asiassa on, vaikka tämä ei varsinainen matkakirja toki olekaan. 

Tämän esikoisteoksen tekstit taatusti yllättävät ja todennäköisesti hämmentävätkin. Jos tuttu arki ahdistaa ja kaipaat vaihtelua syksyn harmauteen, lähde matkaan ja tartu Karkumatkoja -novellikokoelmaan.  


Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2021
Sivumäärä: 217 s.


P.S. Kiitos kirjailijalle yhteydenotosta. Saattaa olla, etten ilman sitä olisi kyseistä kirjaa lukulistalleni löytänyt.