Sofia Blanco Sequeiros: Voitto

 

Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2021
Sivumäärä: 191 s.

Olen useasi ajatellut lopettavani miekkailussa kisaamisen. Silloin palaan hetkiin, joissa voitan. Niissä lunastusta on mahdollista haluta juuri ennen voittoa, sen silmänräpäyksen aikana kun käsi ojentuu ja aseen kärki on enää varmuuden päässä maalistaan. Sitten voitto tapahtuu kuten sen tiesi tapahtuvaksi. Sen jälkeen se kaikki on mennyttä. Voitto ei lohduta tai palkitse vaan jää menneisyyteen tahdon ja riemun tapahtumaksi. 

Oma arvioni: Sofia Blanco Sequeiros käsittelee esikoisteoksensa laajoissa esseissä ennen kaikkea voittamisen kulttuuria. Aihetta tarkastellaan eri näkökulmista raikkaasti, tarkkanäköisesti ja filosofisella otteella. Kokoelman tekstit yhdistyvät kiinteästi toisiinsa ja keskustelevat keskenään. Näin ollen kokonaisuudessa ei irroteta juurikaan otetta voitosta ja voitontahdosta. Loppua kohden pääasia toki hieman loittonee. Kirjoittajan omakohtaiset kokemukset miekkailun maailmasta ovat vahvasti läsnä useimmissa kirjoituksissa. Sukupuolen ja urheilun suhdetta käsitellään kiinnostavasti ja ajatuksia herättävästi.  Kirjoittaja kärjistää asioita, kuten hyvissä esseissä mielestäni kuuluu usein tehdäkin, mutta hän ei syyllisty provosointiin. Tämä tuore esseeteos on kokonaisuudessaan kiinnostava, vaikka eri tekstien välillä paikoin hieman epätasaisuutta onkin.

Jos voittamisen tematiikka tavallaan koko yhteiskunnan läpäisevänä asiana kiinnostaa, ja olet kenties joskus ihmetellyt, mikä saa ihmisen tavoittelemaan voittoa kerta toisensa jälkeen, kannattaa stereotypioita ravisteleva ja naisten oikeuksia puolustava Voitto lukea.