Janne Viljamaa: Itsetunnon voima – Hylkää ankeuttajat ja usko itseesi

 

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuoisi: 2022
Sivumäärä: 264 s.

Tukevasti omilla jaloilla

Itsetunnon pohja rakennetaan lapsuudessa ja sen tueksi tarvitaan onnistumisen kokemuksia ja myönteistä palautetta. Ilman rohkaisua ja rakkautta kasvanut janoaa muiden hyväksyntää, pitää menestymistään silkkana tuurina tai pönkittää egoaan mahtailulla. 

Kun ihmisellä on hyvä itsetunto, hän hyväksyy itsensä puutteineen päivineen eikä pelkää erilaisuutta. Hän kestää kritiikkiä, kantaa vastuuta ja osaa pitää kiinni rajoistaan muita polkematta. 

Janne Viljamaa tarjoaa teoksessaan välineitä itsetuntemukseen ja vuorovaikutukseen. Positiivisuus ja ratkaisukeskeisyys ovat vahvan itsetunnon kulmakiviä sekä parasta lääkettä latistajia vastaan! 

Oma arvioni: Uusimmassa kirjassaan sosiaalipsykologi Janne Viljamaa kehottaa meitä hylkäämään ankeuttajat ja uskomaan itseemme. Meidän tulee siis valita laumamme viisaasti. Viljamaa kertoo, kuinka hyvän itsetunnon pohja rakennetaan jo lapsuudessa. Itsetunto ei kehity tyhjiössä, vaan sen tueksi tarvitaan sekä onnistumisen kokemuksia että myönteistä palautetta toisilta ihmisiltä. Mutta itsetuntoaan voi toki vahvistaa myöhemminkin. Siihen tästä teoksesta löytyy myös konkreettisia ohjeita. Vaikka omakehu ja jämäkkyyskin ovat joskus paikallaan, oleellisinta on kuitenkin tuntea itsensä ja tunnistaa, kuinka erilaisten ihmisten seura meihin vaikuttaa.

Kirjan keskeinen sanoma tiivistyy mielestäni siihen, että positiivisuus ja ratkaisukeskeisyys kantavat pitkälle, ja luottamuksen ilmapiirissä kasvanut ihminen omaa enemmän resilienssiä ja pystyy venyttämään omia henkisiä rajojaan ja kehittämään itseään enemmän kuin latistettu ihminen. Hyväitsetuntoinen ihminen luottaa itseensä ja uskoo pystyvänsä. Hän hyväksyy itsensä puutteineen päivineen eikä pelkää erilaisuutta. Hyvän itsetunnon omaava ihminen kestää myös kritiikkiä, kantaa vastuuta ja osaa pitää kiinni omista rajoistaan. Tällainen henkilö ei ole liian kiltti, vaan hän osaa sanoa myös ei. Viljamaa puhuu teoksessaan myös siitä, kuinka tärkeää on olla kiva myös itselleen. Kysymys on siis itsemyötätunnosta. 

Teos on helposti lähestyttävä ja siinä on lukuisia esimerkkejä itsetuntoon liittyvistä teemoista niin kirjallisuudesta, somesta, politiikan maailmasta kuin työelämästäkin. Juuri niiden kautta yhteiskuntamme suoritus- ja poseerauskeskeisyys tulevat lähelle lukijaa nostaen toivottavasti mieleen kysymyksen siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. 

Suosittelen tämän kirjan lukemista lämpimästi ihan jokaiselle itsetunnon tasosta riippumatta.