Reija Kaskiaho: Maantiekiitäjä

 

Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2022
Sivumäärä: 191 s. 

Minä tajusin sen kaikkein selkeimmin. Se pieni viisas koira oli yrittänyt sanoa, että älä hyppää, mutta minä hyppäsin. Minä hyppäsin.

Laura on seitsemäntoistavuotias elämäniloinen juoksijanuori, jolla on selkeät suunnitelmat tulevaisuudelle: muutto omaan kotiin ja opinnot liikunta-alalla. Alkukesän uintiretki veljen kanssa menee kuitenkin kohtalokkaalla tavalla pieleen, ja Lauran elämä muuttuu sekunneissa. Hän neliraajahalvaantuu, eikä mitään ole enää tehtävissä. Vai onko sittenkin? 

Maantiekiitäjä kertoo riipaisevan tarinan nuoren naisen sukelluksesta syvälle pohjaan, hänen taistelustaan pohjan pimeydessä ja hitaista yrityksistä nousta takaisin valoon. 

Oma arvioni: Ilahduin, kun huomasin, että tällainen teos on kirjoitettu. Vaikka en nuortenkirjallisuutta kovin hyvin tunnekaan, luulenpa ettei vammaa omaavia päähenkilöitä ja heidän arkeaan realistisesti kuvaavia teoksia ainakaan liikaa ole. Maantiekiitäjä on uskottava ja tunteita täynnä oleva nuortenromaani. Vakavan vammautumisen seurauksia ja niiden herättämiä ajatuksia kuvataan tarkkanäköisesti ja mitään kaunistelematta mutta samalla kuitenkin osuvalla huumorilla väritettynä. Näin ollen lukukokemus oli varsin elämänmakuinen. 

Vammautuneille nuorille tämä romaani tarjoaa verratonta vertaistukea. Ja tämän kirjan avulla vammattomat nuoret saavat puolestaan arvokkaan "muistutuksen" siitä, että mikään ei ole elämässä itsestään selvää, ja kaikki voi olla hetkessä toisin. Siksi suosittelenkin Maantiekiitäjää ihan jokaiselle nuorelle. Haluan uskoa siihen, että tällaisten teosten lukeminen voi lisätä ymmärrystä erilaisuutta kohtaan.