Hanna Arvela: Ihmeperhe

 

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2022
Sivumäärä: 303 s.

- Jos tää on se meidän lottovoitto, ni show me the money!

Mies saa viranhoitomääräyksen Saarivuoren peruskoulun 4-5F-erityisluokalle. Luokassa opettajat ovat vaihtuneet tiuhaan: kymmenen oppilaan pienryhmässä tuntuu olevan vähintäänkin puolet liikaa. Kahvitauot kuluvat sosiaaliviranomaisille soitellessa, toisella linjalla koputtaa poliisi ja taustalla heiluu lapsen perhosveitsi The Knife Game Songin tahtiin. Viikkojen kuluessa kaaoksen keskeltä alkaa kuitenkin hahmottua iloa ja kauneutta sekä kokonaiskuva, jossa erityislahjojensa hallitsemista opettelevat pienet supersankarit ovat kaikkea muuta kuin syypäitä omaan käytökseensä. 

Ihmeperhe on välitön, vallaton ja valloittava romaani erityisluokan arjesta, moninaistuvasta koulumaailmasta ja eriarvoistavan asuntopolitiikan seurauksista. Se ruotii Suomen tasa-arvoisena pidettyä koululaitosta ja kysyy, kuka on ensisijaisesti vastuussa lasten tulevaisuudesta yhteiskunnan jäsenenä. 

Oma arvioni: Ihmeperhe on tuore ja kaunistelematon kuvaus erään erityisluokan arjesta yhden syyslukukauden aikana riittämättömine resursseineen ja lukuisine byrokraattisine kiemuroineen. Oppilaiden taustoihin tutustuminen ja erityistarpeisiin vastaaminen tuntuu olevan lähes mahdotonta.  Ihmeperheessä yhdistyy mielestäni varsin taidokkaasti tarkka yhteiskunnan ja etenkin koulumaailman "rakenneanalyysi" ja musta huumori. Vaikka esimerkiksi oppimisvaikeuksissa, väkivallassa ja rasismissa ei tietenkään ole mitään naurettavaa, ei tätä romaania tarvitse naama kurtussa lukea. No, naurattaa kirjan huumori tai ei, tämän romaanin kirjoittaja tähtää nähdäkseni ennen kaikkea siihen, että lukija oivaltaa, miten moninaisessa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa me tänä päivänä elämmekään. 

Lukiessani en voinut olla miettimättä, että meneillään olevalle eriarvoistumiskehitykselle tulisi todellakin tehdä jotakin – ja nopeasti. Koulu on kerran jos toisenkin rinnastettu vankilaan, mutta Arvela tekee raikkaan poikkeuksen: koululuokka voi olla kuin perhe – joillekin oppilaille jopa turvallisempi paikka kuin oma koti. Siksi kouluihin tarvitaan välittäviä aikuisia, jotka tekevät vaativaa työtään aidosti sydämellään. Luulenpa, että tästä todentuntuisesta romaanista moni erityisoppilaiden parissa työskentelevä voi löytää samaistumispintaa niin hyvässä kuin pahassakin. Suosittelen.


Kommentit