Kirjareflektio: Joustava mieli on tärkeänä apuna matkallani omannäköiseen ja täyteen elämään
Kouluttajapsykoterapeutti Arto Pietikäisen kirjassa
yhdistyvät vankka tutkimuspohja ja vahva todellisin esimerkein
havainnollistettu ja käytännönläheinen ote. Kirjassa olevat harjoitukset
haastoivat kokeilemaan niiden toimivuutta myös omassa elämässäni ja kutsuivat
minut syvällisiin pohdintoihin oman hyvinvointini ja itselleni tärkeiden
asioiden äärelle. Tämän mainion itsehoitokirjan avulla tulin syvällisesti
pohtineeksi muun muassa tämänhetkistä stressitasoani, reagointitapojani ja
kokemani stressin seurauksia. Kirjan lukeminen johti myös arvojeni
kirkastumiseen entisestään. Vaikka elämäni on jo tällä hetkelläkin suhteellisen
mukavasti omannäköistä, tiedän nyt yhä selvemmin, mitä tulevaisuudelta haluan.
Näin ollen tulen varmasti suosittelemaan kirjan ajattelua avartavia
harjoituksia myös valmennettaville, mikäli he kamppailevat esimerkiksi
stressin, uupumuksen, liiallisen murehtimisen tai unettomuuden kanssa. Toki
teoksesta on apua myös niille, jotka haluavat ihan muuten vain ottaa selvää
siitä, mitä elämältään haluavat.
Stressi on luonnollinen osa elämää, ja tiettyyn
pisteeseen asti se on jopa hyödyllistä. Sen sijaan pitkittynyt haitallinen
stressi voi johtaa uupumustilaan, jota vahvistamme edelleen omilla
tuomitsevilla, pelottelevilla ja arvostelevilla ajatuksillamme, koska pidämme
niitä totena. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää oppia tunnistamaan omat
hälytyskellonsa. Näin niihin voi reagoida tarkoituksenmukaisesti ja riittävän
nopeasti. On hyvä tunnistaa myös se, että mitä enemmän tunteitaan pyrkii
välttelemään ja kontrolloimaan, sitä enemmän ne itse asiassa vahvistuvat. Ei
kannata myöskään unohtaa sitä, että kaikki tunteet ovat normaaleja ja niillä
kaikilla on tarkoituksensa. Siksi
olisikin tärkeää pysähtyä miettimään, mikä auttaa oikeasti ylös kuopasta. Se
todella kannattaa, sillä pitkittyessään stressi kaventaa elämäämme jatkuvasti.
Tämän kirjan avulla oli todella kiinnostavaa tutustua
hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT; hyväksy, omistaudu, toimi)
periaatteisiin sekä psykologiseen joustavuuteen. Viimeksi mainitulla
tarkoitetaan kykyä toimia eri tilanteissa tietoisesti, avoimesti ja läsnä
olevasti. Näin pystymme toimimaan joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti myös
vaikeissa tilanteissa. Oleellista on, että toimintaa ohjaavat silloinkin
arvomme ja ajatuksemme, eivät epämiellyttävät tunteet tai ajatukset. On ollut
hienoa huomata, että psykologinen joustavuus on todellakin taito, jota pystyy
kehittämään harjoittelun avulla. Meidän on kuitenkin myös muistettava se, että
elämään kuuluu väistämättä vaikeitakin asioita, joita ei voi poistaa. Silloin
tehtävämme on oppia elämään niiden kanssa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä se,
että kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.
Kirjassa ajatuksia käsitellään kriittisesti – ja ihan
syystäkin. Onhan mielemme usein arvosteleva ja huonoja neuvoja antava. Kun
suhtaudumme itseemme kritisoiden ja negatiivisesti, tuotamme itse asiassa itsellemme
kärsimystä. Onneksi ajatuksilla on kuitenkin toinenkin puoli: ne mahdollistavat
muun muassa luovuuden ja ongelmanratkaisun, hienoja keksintöjä ja uskomattoman
kehityksen. Ajatusten avulla voimme yhdistellä toisiinsa eri asioita,
tarkastella syy- ja seuraussuhteita ja käsitellä niin menneisyyttä, nykyisyyttä
kuin tulevaisuuttakin.
”Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, ja rohkeutta muuttaa ne, joita voin – sekä viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.”
Oheinen ikivanha tyyneysrukous on ollut eräänlaisena
ohjenuorana elämässäni oikeastaan niin kauan kuin muistan. Tyyneyttä,
hyväksyntää, rohkeutta ja viisautta on matkan varrella todella tarvittukin niin
esteiden ylittämisessä kuin takaiskuista toipumisessakin. Moniin tilanteisiin
olen sopeutunut, mutta lukuisiin asioihin en ole alistunut, vaan kulkenut
rohkeasti haluamaani suuntaan. Psykologinen joustavuus on siis ollut
koetuksella monen monta kertaa, mutta koen oppineeni tähän mennessä jo aika
hyvin tunnistamaan niitä asioita, joita en voi valita. Näin ollen en siis enää
tuhlaa energiaani niitä vastaan kamppailemiseen. Ja toisaalta, en pelkää tehdä
myöskään yllättäviä valintoja. Kuuntelen enemmän sydäntäni kuin sisältä tai
ulkoa tulevaa kriittistä puhetta siitä, kuinka minun tulisi elää. Aion jatkossa
tehdä entistäkin enemmän sellaisia tekoja, jotka todentavat tärkeänä pitämiäni
arvoja. Luonnehdin itseäni usein oman elämänlaivani kapteeniksi – ja kannustan
myös muita kehittämään itselleen sopivia metaforia. On selvää, että aina ei ole
myötätuulta, mutta karille joutumista tai myrskyä ei kannata murehtia liikaa
etukäteen. Eihän meillä oikeastaan edes ole muuta kuin tämä hetki. Haluan myös valmentajana rohkaista
valmennettavia kysymään itseltään: ”Onko tämä oikeasti elämää, jota haluan
elää?” - ja löytää sitten yhdessä heidän
kanssaan sellaisia tavoitteita, jotka vievät heitä haluamaansa suuntaan.
Parhaimmillaan teot, valinnat ja arvot kytkeytyvät saumattomasti toisiinsa.
Tämän kirjan innoittamana haluan lopettaa köydenvedon
huolieni kanssa, sillä ”entä jos” -ajatukset aiheuttavat minulle edelleen ajoittain
täysin tarpeetonta pelkoa. Tunnistan senkin, että liiallinen murehtiminen
aiheuttaa minulle haitallista stressiä, lisää lihasjännitystä ja heijastuu
kielteisesti myös nukahtamiseen ja uneen. Koetan päästää irti ”minun on pakko
nukkua tänä yönä, sillä muuten en jaksa huomenna tehdä yhtään mitään”
-ajatuksesta, mutta aika ajoin se hiipii kuitenkin mieleeni, kun en saa unta.
Parasta voisi silloin olla hyväksyä unettomuus – eli ymmärtää se, ettei juuri
nyt pysty tekemään asialle mitään. Siispä tyydyn tilanteeseen, vaikka en siitä
pidäkään. Aina en kuitenkaan onnistu tavoitteessani niin hyvin kuin haluaisin. Mutta valvomisessakin on siis mahdollisuus
valita rentous, ja aamu ei välttämättä olekaan niin ankea kuin sen etukäteen
kuvitteli olevan. Usein väsyneenäkin jaksaa tehdä asioita, ja maailma tuskin
kaatuu, jos joskus tekee vähemmän töitä ja lepää enemmän. Kenties tässäkin asiassa
olisi syytä luottaa enemmän omaan kokemukseensa kuin ylihuolehtivaan mieleensä.
Sängyssä makoillen on myös oivallinen tilaisuus keskittyä hengittämiseen.
Mielen herpaantuessa sisäänhengitystensä laskemisen voi aina aloittaa uudelleen
alusta ohjaamalla ajatuksensa lempeästi huolista hengitykseen.
Haluan edelleen harjoitella myös jämäkkyyttä, sillä
minulla on yhä silloin tällöin vaikeuksia asettaa omia tarpeitani muiden
tarpeiden edelle etenkin työhön liittyen. Ei siksi, ettenkö arvostaisi itseäni,
vaan siksi, etten aina saa sanotuksi, mitä haluan tai osaa kieltäytyä ”ajoissa”.
Ajankäytön tarkastelu kuitenkin osoittaa varsin selkeästi, miten osa-aikatyöni
haukkaa tällä hetkellä päivistäni kohtuuttoman suuren osan. Vaikka haluan olla
mukava, reilu ja auttavainen työkaveri ja opiskelijoille avuksi,
kiltteydelläkin on rajansa. Toisaalta osaan kyllä pitää kiinni oikeuksistani –
kerron tarvittaessa hyvinkin avoimesti ja rehellisesti omista tarpeistani ja
toiveistani. Ilman jämäkkyyttäni en eläisi niin omannäköistä elämää kuin nyt. On
tilanteita, joissa voisin työantajanakin olla varmasti hieman jämäkämpi, vaikka
en toki halua olla liian pomottava, Haluan mieluummin pyytää kuin käskeä.
Olen jo aikoja sitten luopunut ”sitten kun” -elämästä.
Rakastan tiettyjä rutiineja, mutta toisaalta haluan kuitenkin vähentää
automaattiohjaustani – juuri siten voin lisätä psykologista joustavuuttani.
Elämä tuo jatkossakin tielleni sekä iloja että suruja. Vaikeuksia ei voi
välttää, mutta harjoittamalla edellä kuvattuja taitoja, voin vaikuttaa siihen,
kuinka hankalissa tilanteissa toimin. Tärkeä valinta, jonka aion tehdä, on
suhtautua itseeni ystävällisesti. Harjoittelu siis jatkukoon lempeällä
jämäkkyydellä.
