Kirjareflektio: Oivalsin, että itsemyötätunto edellyttää kärsimyksen äärelle pysähtymistä ja vaatii edelleen opettelua

Elämässä on kipua ja kärsimystä, eikä yksikään ihminen ole täydellinen. Emme pysty hallitsemaan kaikkea elämässämme, vaikka kuinka haluaisimme. Oleellista onkin, miten suhtaudumme kärsimykseen ja epätäydellisyyteen. Kiinnostava kysymys on, miksi meidän on niin vaikeaa osoittaa myötätuntoa itseämme kohtaan, miksemme ole kilttejä itsellemme.  Luulenpa, että monet meistä puhuvat ainakin silloin tällöin esimerkiksi epäonnistuessaan itselleen niin rumasti, ettei samaan tapaan tulisi mieleenkään sanoa hyvälle ystävälle samanlaisessa tilanteessa. Miksi emme osaa suhtautua itseemme armollisesti ja lempeästi, vaikka sisimmässämme varmasti ymmärrämme sen olevan monin tavoin hyödyllistä ja juuri sitä, mitä kenties juuri sillä hetkellä kaipaisimme voidaksemme hyvin. Tätä tematiikkaa tarkastelee teoksessaan syvällisesti Kristin Neff, joka on yksi maa-ilman tunnetuimmista myötätuntotutkijoista. Hän vei minut kiehtovalle löytöretkelle myötätunnon maailmaan ja mielenkiintoiselle matkalle kohti ystävällistä minäsuhdetta niin tieteellisen tiedon, omakohtaisten kokemusten kuin innostavien harjoitusten avulla. Myötätunnon turvasatama on itse asiassa jo olemassa, se on vain otettava käyttöön. Oleellista on oppia ottamaan rennosti – elämä on sellaista kuin se on – ja kohdella itseään ystävällisesti. 

Kuinka sitten voisimme kohdella itseämme hyväntahtoisesti ja ystävällisesti, ei arvostellen ja tuo-miten. Ensinnäkin meidän tulisi oppia olemaan arvostelematta itseämme ja unohtaa itsemme vertaaminen toisiin. Toisaalta meidän tulee oivaltaa olevamme osa laajempaa ihmiskuntaa, joten emme ole yksin kärsimyksemme kanssa – keskeistä on yhteys toisiin ihmisiin. Me kaikki olemme epätäydellisiä ja teemme virheitä, se on inhimillistä. Ja kolmantena itsemyötätunnon edellytyksenä on tietoinen läsnäolo, joka tarkoittaa omien kokemusten tarkastelua puolueettomasti piittaamattomuus ja liioittelu unohtaen. Kysymys on tosiasioiden ottamisesta juuri sellaisina kuin ne ovat tässä ja nyt. Nykyhetken hyväksyminen mahdollistaa puolestaan tekemään tulevaisuutta koskevia päätöksiä aiempaa selkeämmin ja viisaammin. Tietoinen läsnäolo vaatii edelleen harjoittelua, vaikka eteenpäin olen toki jo mennytkin. 

Myötätunto on todella arvokas lahja. Se on ulottuvillamme, jos olemme valmiit avautumaan itsellemme. Kun ystävällisyys itseä kohtaan on tullut tavaksi, kärsimys on tilaisuus kokea rakkautta ja hellyyttä sisältä päin. Myötätunto voi siis muuttaa kärsimyksen iloksi. Edellä mainitut ovat minusta aika ihania ja toivoa tuovia ajatuksia. Taidanpa seuraavassa ikävässä tilanteessa halata itseäni lujasti. Myös itsearvostus voidaan nähdä lahjana, joka odottaa ottamistaan. Ihan jokainen elämä ja ihminen on arvostuksen ansainnut. Kauneutta ja hyvyyttä on kaikkialla, kunhan vain näemme sen. Nämä kaksi lahjaa ovat siis saman kolikon kaksi puolta. Ensin mainittu keskittyy kärsimyksen ja toinen nautinnon tuottajiin. Siinä, missä itsemyötätunto hyväksyy heikkoutemme, ylistää itsearvostus vahvuuksiamme. 

Itsemyötätunto lisää muun muassa emotionaalista joustavuutta ja yleistä hyvinvointia sekä käynnistää ”avarra ja rakenna” -prosessin.  Se on myös oiva keino ladata tunneakut niin, että jaksaa auttaa myös muita uupumatta. Emotionaalinen vakaus on mahdollista saavuttaa itsemyötätunnon avulla. Kun suhtaudumme itseemme myötätuntoisesti, emme masennu tai ahdistu niin helposti. Näin ollen itsemyötätunto on myös aidon onnellisuuden edellytys.

Myötätuntoinen suhtautuminen itseen merkitsee sitä, että arvostaa itseään syvällisesti ja tekee sellaisia valintoja, jotka lisäävät hyvinvointia pitkällä tähtäimellä. Myötätunto antaa meille motivaatiota oppia, kehittyä ja tehdä tarvittavia muutoksia. Onkin ollut suorastaan häkellyttävää huomata, miten itsemyötätuntoon tutustuminen ja sitä vahvistavien harjoitusten tekeminen on auttanut minua näkemään selvemmin, missä olen nyt – ja ennen kaikkea sen, minne haluan mennä. Se on siis avartanut sekä mieltäni että sydäntäni. Nyt tämän kirjan luettuani ajattelen, että juuri myötätunnon ajamana lähdin myös tälle antoisalle opintomatkalle positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisen valmennuksen äärelle. Se edellytti myös anteeksi antamista. Matka jatkuu toki edelleen, mutta unelmani toteutuminen on tällä hetkellä huomattavasti lähempänä kuin vielä muutama kuukausi sitten. Haluankin entistä vahvemmin uskoa seuraaviin Helen Kellerin sanoihin:

”Kun yksi ovi onneen sulkeutuu, toinen avautuu.” 

En siis keskity miettimään ongelmiani ja rajoituksiani, vaan odotan uteliaana, mitä elämä minulle tarjoaa. Osaan nyt myös aiempaa enemmän antaa arvoa kaikille kokemilleni kolhuille – nekin ovat rikastuttaneet elämääni ja antaneet siihen uusia sävyjä. Ilman suuria vastoinkäymisiä olisin ihmisenä erilainen ja arkeni voisi näyttää hyvinkin erilaiselta nykyiseen verrattuna, mutta entä sitten. Tällä historiallani elän juuri nyt toiveikkaana tulevaan tähyillen. Minun on helppo iloita toisten ihmisten hyvistä ominaisuuksista ja saavutuksista eli kokea myötäiloa. En juurikaan tunne kateutta, eikä minulla ole tarvetta lytätä toisia. Luulenpa, että tämäkin kertonee osaltaan siitä, että olen sinut itseni ja elämäni kanssa. Elämässä on iloja ja suruja – ja niin sen kuuluu ollakin. Koetan kääntää katseeni aurinkoon aina, kun se suinkin on mahdollista. 

LÄHDE: Neff, K. 2021. Itsemyötätunto. Opi suhtautumaan itseesi hyväksyvästi. Suomentanut Tanja                      Kielinen. Helsinki: Viisas Elämä.