Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta

 


Ainutlaatuinen yhdistelmä sanoja ja säveliä.

”Näihin kertomuksiin ja lauluihin tiivistyy tarinani kaikessa keskeneräisyydessään.”

Omaelämäkerta yhdistää ensimmäistä kertaa kirjan, äänimaiseman ja albumillisen uusia lauluja. Teos on vahvasti emotionaalinen matka laulaja-lauluntekijän sielunmaisemaan ja kokemuksiin.

Mikko Kuustonen kasvoi kaivoskylässä ja tuli tunnetuksi muusikkona, ihmisoikeusaktivistina sekä mediapersoonana. Mitä käänteissä lopulta tapahtui ja kuka on Mikko Kuustonen rooliensa ulkopuolella.

”Haluan jakaa kanssasi jotain ainutlaatuista ja haurasta. Tämä ei ole paljastuskirja vaan paljas kirja.”

Oma arvioni: En ole suuri äänikirjojen ystävä, mutta tämän teoksen kohdalla oli heti selvää, että halusin nimenomaan kuunnella sen. Mielestäni on todella hyvä ratkaisu, että Mikko Kuustonen lukee kirjoittamansa kirjan itse, ja hienona lisänä ovat uudet laulut. Näin hänen äänensä kuuluu aidosti läpi teoksen. Kokonaisuus onkin mielestäni upea. 

Pidän siitä, että vaikeistakin asioista kerrotaan avoimesti, mutta huumoriakaan ei ole unohdettu. Nauru ja itku kun ovat elämässä usein läsnä varsin lähekkäin.  Kirjassa elämän reflektointi on analyyttista, välillä jopa filosofista. Se osoittaa Mikko Kuustosen olevan tarkkanäköinen ihmettelijä. Hänen rauhallista puhetta kuunnellessa tuntui välillä siltä kuin hän olisi puhunut juuri minulle. Siksi kai pysähdyin itsekin välillä pohtimaan elämän arvaamattomuutta ja omaa keskeneräisyyttäni sekä tarkastelemaan arkisia ihmeitä.  Kunpa osaisimme olla kiitollisia kaikesta siitä hyvästä, mitä meillä on. 

Jos haluat tutustua mieheen monien laulujen, hyväntekeväisyysprojektien ja tv-ohjelmien takana, kuuntele tämä sanoja ja säveliä ainutlaatuisella tavalla yhdistävä teos. Luulenpa sen tarjoavan sinullekin varsin vaikuttavan elämyksen.