Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista
 |
Kustantaja: Tuuma Julkaisuvuosi: 2022 Sivumäärä: 237 s. |
Minusta on tullut sivustakatsoja. Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, mutta en myöskään halua päästää irti vanhasta elämästäni.
Rouva Hoon elämä muuttuu päälaelleen aivan liian nopeasti. Hän kokee menettävänsä hallinnan omaan itseensä. Peilissä näkyy muodottomaksi paisunut, toimimaton keho, ja suusta pulppuaa myrkyllistä puhetta, jota Rouva Hoo ei tunnista omakseen. Sairastumisen aiheuttama muuttunut identiteetti ja räpistely tutuissa ihmissuhteissa synnyttävät häpeää ja syyllisyyttä.
Sekunnit ennen kaatumista -kirjan tekstit piirtävät kuvia siitä, miten vaikeudet vaikuttavat joskus ylitsepääsemättömiltä, mutta välillä tuntuu ihan tavalliselta ja ihanalta. Tekstit antavat äänen inhimillisyydelle – surulle, hauraudelle, sitkeydelle ja elämänilolle.
Kuka tahansa meistä voi joskus kaatua, eikä nouseminen ylös omin avuin ole helppoa.
Oma arvioni: Elämä voi muuttua hetkessä. Oppikirjailijana tunnetun Hannele Cantellin uusin teos on vaikuttavaa luettavaa. Kysymyksessä on narratiivinen tietokirja, joka pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa liittyen sairastumiseen kahteen harvinaiseen neurologiseen autoimmuunisairauteen. Kehon pettäminen on kova paikka; on opeteltava elämään niin temppuilevan näön kuin toimimattomien jalkojen kanssa. Kivuliaat krampit piinaavat, ja välillä kevytkin kosketus on kuin sähköisku. Kaatuminen pelottaa ja avuttomuus turhauttaa. Cantell kuvaa koskettavasti elinpiirinsä pienemistä ja sitä, kuinka vessassa käyminenkin on kuin loputtomalta tuntuva maraton.
Cantell kuvailee teksteissään sekä fyysistä että psyykkistä kipuiluaan todella tarkasti ja riipaisevan rehellisesti, joten hänen kokemansa tuska tulee lähelle lukijaa. Siitä huolimatta lukukokemus ei ole kuitenkaan liian rankka. Kiitos kielellisen keveyden ja huumorin ajoittaisen pilkahduksen.
Kirjaan tarttuessani en osannut kuvitellakaan, kuinka paljon samanlaisia elementtejä Rouva Hoon ja minun omassa tarinassani onkaan, sillä enhän ole itse asiassa kaatunut kertaakaan, saati sitten sairastunut pysyvästi ja yllättäen Sen sijaan olen elänyt vaikean liikuntavamman kanssa koko ikäni ja joutunut luopumaan isosta osasta omatoimisuuttani matkan varrella ennalta aavistamatta. Siksi minäkin tiedän, miltä tuntuu olla välillä ikään kuin sivustakatsojan roolissa omassa elämässään, jättää asioita tekemättä kipujen vuoksi tai taistella muun muassa Kelan kanssa saadakseen itselleen välttämätöntä kuntoutusta. Toisaalta tiedän myös, miltä tuntuu nauttia kirjoittamisesta ja opettamisesta sekä iloita läheisten tuesta ja rakkaudesta. Ja olen kiitollinen monesta asiasta, yllättäen jopa korona-ajasta. Ja minäkään en pidä tippaakaan invalidi-sanasta.
Mikä voisi olla tämän hienon kirjan keskeinen sanoma? Ole armollinen itsellesi etenkin niinä kaikkein vaikeimpina hetkinä. Älä syytä itseäsi asioista, joille et voi mitään. Siinä lieneekin edelleen opeteltavaa sekä minulla että Rouva Hoolla. Ja luulenpa, että aika monella muullakin ainakin silloin tällöin, on seuranamme sitten jokin tikarimiehen kaltainen pirulainen tai ei. On hienoa, että Rouva Hoo on pukenut rohkeasti sanoiksi sairauksien värittämää arkeaan. Uskon tarinan tuovan toivoa muille äkillisesti sairastuneille. On hyvä tietää, että elämä ei pääty kaatumiseen, vaikka moni asia voikin sen seurauksena olla toisin kuin ennen. Ja elämänilon kokeminen on mahdollista, vaikka keho olisikin kaukana täydellisestä.
Jos haluat lukuelämyksen, joka ei heti unohdu, lue Hannele Cantellin vahva teos Sekunnit ennen kaatumista.