Maria Katajavuori: Valas lasimaljassa – Miten vangitsemme itsemme ympäristötuhon ansaan
 |
Kustantaja: Atena Julkaisuvuosi: 2022 Sivumäärä: 262 s. |
Miksi ympäristökriisi etenee, vaikka tiedämme siitä koko ajan enemmän?
Ihminen on eläimistä älykkäin. Tunnemme ympäristötuhon vaikutukset, mutta kun pitää hankkia elanto tai lomailla, ekotietoisuus unohtuu.
Kiehtova teos kertoo ympäristökriisin paradokseista ja avaa biologisia ja kulttuurisia malleja, jotka ohjaavat ylikulutukseen. Ihminen on kuin valas lasimaljassa, ansassa isoista aivoistaan huolimatta. Valaan tarina tarjoaa kuitenkin myös ratkaisuja. Tiedon lisäksi tarvitaan kannustimia, jotka vetoavat ihmisen luontaiseen itsekkyyteen ja palkitsevat kestävistä valinnoista. Muokkaamalla lasimaljaamme, yhteiskuntamme rakenteita, voimme uida vapauteen, ulos tuhoisasta pyörteestä.
Oma arvioni: On hyvä, että tiedämme jäätiköiden sulavan, merten saastuvan ja lajikadon etenevän, mutta tarvitsemme myös tekoja. Jatkuva tiedon kerääminen ei pelasta meitä tuhoilta. Maria Katajavuori kysyykin tässä ravistelemaan pyrkivässä uutuusteoksessaan aiheellisesti: Mitä merkitystä tiedolla on, jos sitä ei käytetä päätöksenteon pohjana? Ympäristökriisiä lähestytään kirjassa vaikuttavasti erilaisten esimerkkien kautta. Puhutaan muun muassa Paimion liito-oravametsistä ja kaivostoiminnan raiskaamista alueista Australiassa. Mutta ennen kaikkea katse käännetään ihmiseen, lukijaan. Kirjassa pohditaan, kuinka voisimme vapautua kulutusyhteiskunnan vankilasta, joka tarjoaa tuhoon johtavaa talouskilpailua ja käyttäytyä fiksusti ja valita viisaasti. Katajavuori kannustaa meitä aktivismiin ja yhteisöllisyyteen – ainakin siinä tapauksessa, jos tämä nykyinen tilanne ei ole se todellisuus, jossa haluamme elää.
Valas lasimaljassa on ajatuksia herättävä ja hyvällä tavalla kriittinen teos, jossa yhdistyvät kiinnostavasti tieteentekijän perusteellisuus ja ympäristöaktiivin vimmaisuus. Teksti nojaa vahvasti tutkittuun tietoon, mutta on ilmaisultaan kaukana tieteelliselle tekstille aika usein tyypillisestä puisevuudesta. Kirjaa lukiessani mietin monta kertaa; voi, kunpa tämä olisi vain taitavasti kirjoitettua karmivaa dystopiaa, mutta niin ei kuitenkaan valitettavasti ole.