Ossi Nyman: Häpeärauha

 

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2022
Sivumäärä: 352 s.

Kertoja on julkaissut romaanin ja päätynyt hetkeksi koko kansakunnan puheenaiheeksi. Lööpeissä hän on työtä pakoileva ideologinen työtön, joissakin aktivistipiireissä sankari. Hän asuu puolisonsa kanssa, mutta on palavasti rakastunut toiseen naiseen. Edessä siintävät uusperhe, vauvauinti ja salaojien kaivaminen omakotitalon pihaan. Onni.

Mutta miten selvitä, kun saa sen mitä haluaa? Muuntumalla siksi, mitä tilanne vaatii. Alati joustavaksi koti-isäksi, kohta jo känsäkouraiseksi työmieheksi. Sulkeutuneesta nälkätaiteilijasta illallisvieraaksi, apurahakirjailijaksi. Maailmankuva ja parisuhde natisee. Yksi asiassa elämässä on sentään yksinkertaista ja helppoa: rakkaus omaan lapseen. 

Oma arvioni: Häpeärauha on vahva romaani muotiin mahtumisen mutkikkuudesta. Kirjan minäkertojan arkiset havainnot ovat tarkkoja, mutta samalla tarinaan jää kuitenkin hämmentäviä aukkoja. Kriisejä riittää ja epämiehekkyys, ulkopuolisuus ja riittämättömyys piinaavat tuskastuttavan voimakkaasti, mutta rakkaus omaan lapseen on luonteeltaan ehdotonta ja kaunista. Kukapa ei toivoisi lapsensa tulevan nähdyksi ja kuulluksi, parhaimmillaan jopa ymmärretyksi. Ja luulenpa, että jokainen meistä haluaisi saada osakseen myötätuntoa, ainakin silloin tällöin. Kehtaamme sitten sanoa sitä ääneen tai emme.