Rosa Liksom: Hytti nro 6 – Kertomus

 

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 188 s.

Kohtaamisia junassa

Itä on itä ja länsi on länsi, on tyttö ja tytöllä on unelma. On Neuvostoliitto, sen kulahtanut ja absurdi todellisuus, lannistetut mutta kekseliäät ihmiset, korruptio ja tyly lähihistoria. On Siperian juna, junassa hytti ja tytön matkakumppanina venäläinen mies. Ohi vilahtavat toistensa kaltaiset kaupungit ja pystyyn mätänevät tehtaat, kaduilla lainehtivat joet ja myrkytetyt metsät. Tähdet kolisevat jääkuutioina vihreällä taivaalla ja räkäinen kissa naukaisee yössä.

Oma arvioni: Olen aina suhtautunut tähän kirjaan jotenkin ristiriitaisin miettein. Olen toisaalta jo pitkään aikonut lukea sen, mutta kuitenkin vältellyt sen lukemista. Nyt oli sitten oikea hetki tarttua tähän teokseen, jotta saan kuitattu Helmet-haasteesta kohdan, johon etsin kirjaa, joka kertoo maasta, jota ei enää ole. 

Suhteellisen harvoin moitin lukemaani romaania tylsäksi, mutta nyt kyseinen adjektiivi on mielestäni aika osuva. Oli kirjassa toki hyvääkin, kuten hienot luonto- ja maisemakuvaukset, mutta odotin tarinalta kuitenkin hieman enemmän.