Ninka Reittu: Pulla Vehnänen ja yö puumajassa

 

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2023
Sivumäärä: 31 s.

Valloittava kuvakirja salamajasta, itsenäisyydestä ja ponin ja tytön ihanasta ystävyydestä. 

Tyllin pahan tuulen päivä kääntyykin hauskaksi, kun Tylli löytää pihapiiristä mummonsa vanhan puumajan. Tylli päättää muuttaa sinne asumaan – ihan itsekseen.

Itsenäisyys tuntuu enimmäkseen mahtavalta, mutta välillä myös vähän pelottavalta. Onneksi mummot ymmärtävät, että itsenäisinkin kaipaa välillä rakkaan kainaloon.

Oma arvioni: Mukava ja ihastuttavasti kuvitettu pieni tarina halusta päättää itse omista asioista. Luulenpa, että pienten lukijoiden on helppo samaistua Tyllin tunteisiin ja kokemukseen. On tärkeää saada olla välillä itsenäinen ja iso, vaikka yksin oleminen toisaalta hieman jännittääkin. Onneksi ei tarvitse sittenkään olla ihan yksin. Toivottavasti jokaisella lapsella on Pulla Vehnäsen kaltainen hyvä ja halauksia antava  ystävä tai vaikkapa turvaa tuova mummo. 

Tässä hyväntuulisessa ja ilmeikkäästi kuvitetussa lastenkirjasarjassa on aiemmin ilmestynyt Ystäväni Pulla Vehnänen -kirja (2021). Kannattaa tutustua näihin mainioihin hahmoihin.