Kirjaesittely: Tarita Ikosen runoissa puhutaan rehellisesti itsetuhoisuudesta
”Minä en osaa elää ilman ajatusta itsemurhasta”
Tarita Ikonen (s. 1992) kirjoittaa omaelämäkerrallisissa proosarunoissaan isän tekemästä itsemurhasta ja tyttären itsetuhoisuudesta. Puhun niin kuin itsemurhakirjeissä puhutaan (2022) on Ikosen Tuho-trilogian vaikuttava ja peittelemätön päätösosa. Ikonen haluaa puhua itsemurhasta sallien ja hyväksyen. Kokoelman runoissa itsetuhoisuuden ylisukupolvinen taakka on todella vahvasti läsnä, sillä isän kohtalo kulkee lapsen elämässä aina mukana, vaikka hänellä ei omia muistoja lopulliseen ratkaisuun päätyneestä vanhemmasta olekaan, Puhuttelevien runojen keskeisiä teemoja ovat myös merkityksettömyys, turvattomuus, yksinäisyys ja syyllisyys.
”Haluan merkitä terapeutille jotakin
vanhemmilleni en ollut mitään,
haluan olla terapeutille tärkein potilas,
itselleni en ole mitään.”
Ikonen kuvaa koskettavasti myös sitä, kuinka pelkkä oireiden hoitaminen ei riitä. Se voi toki lievittää kärsimystä, mutta ei ole tae sille, että ihminen haluaisi jatkaa elämäänsä pelkojensa ja ahdistuksensa kanssa. Siksi on surullista, että kuolemanhalu voidaan havaita vasta ruumiinavauksessa, kuten Ikonen eräässä runoissaan osuvasti toteaa. Kaikki tuska kun ei todellakaan näy ulospäin.
 |
Kustantaja: Kulttuurivihkot Julkaisuvuosi: 2022 Sivumäärä: 90 s. |