Kirja-arvio: Hanna Rentolan Laivakirja vie lukijan laivalla työskentelevien ihmeelliseen maailmaan
"Mutta meri, se kannattelee heitä kaikkia, se heidän verkkokalvoillaan kimmeltää timanttipelto, tähtiniitty, kipunakenttä. Tulkaa luokse, laiva kelluu pitkin aina matkalla jonnekin, paitsi silloin kun se sulkee toisen silmänsä Tallinnan satama-altaassa, veden sylissä, heijaa heitä niin hiljaa etteivät he huomaakaan, eivät huomaa miten heitä kannattelee, heitä jotka ovat tulleet."
Hanna Rentolan toinen romaani vie lukijansa laivamatkalle ja päästää kurkistamaan laivalla ja etenkin sen myymälässä työskentelevien ihmisten arkeen. Heidän tehtävänään on tarjota matkustajille illuusio vapaudesta. Juuri he mahdollistavat lautalle vapaa-aikaansa viettämään tulleille arjesta irtautumisen.
Etenkin aluksi kirjoittajan runollinen tapa kirjoittaa vaikutti minusta jotenkin oudolta ratkaisulta, mutta ehkä siinä lopulta olikin tämän pienen kirjan omaleimainen juju, jota toki täydensi myös kirjassa suureen rooliin noussut laivauni -käsite. Sillä Rentola viittaa niihin tunteisiin, joita paljon yhdessä aikaansa pienessä tilassa viettävät lautan työntekijät kokevat ja jakavat toistensa kanssa.
Laivakirja kätkee sisäänsä itse asiassa useita eri tarinoita, ja eri henkilöistä kerrotaan mielestäni melko tasapuolisesti, jolloin kukaan heistä ei nouse todelliseksi päähenkilöksi. Vaikka palaset sinänsä yhteen hyvin sopivatkin, jäin silti kaipaamaan enemmän syvyyttä edes joihinkin osasiin. Nyt aineksia oli minun makuuni kenties hieman liikaakin. Myös kielelliseen ilmaisun odotin olevan viimeistellympää, elleivät muun muassa nuo yhteen kirjoitetut lauseet sitten olleet tarkoituksellinen tehokeino. Minun lukukokemustani ne joka tapauksessa hämmensivät entisestään.
Vaikka tarina ei itseäni erityisesti sykähdyttänytkään, voin suositella sitä etenkin maagisen realismin ystäville.
 |
Hanna Rentola: Laivakirja Kustantaja: Enostone Julkaisuvuosi: 2022 Sivumäärä: 179 s. |