Kirjareflektio: Pedagoginen kirjaaminen on tärkeä osa opettajan työtä varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle

Maarit Alasuutari, Noora Heiskanen, Anja Rantala & Tanja Vehkakoski (2023) käsittelevät tuoreessa kirjassaan monipuolisesti hyvää pedagogista kirjaamista. He tarkastelevat muun muassa dokumentoinnin merkitystä, erilaisiin pedagogisiin asiakirjoihin liittyviä periaatteita ja niille asetettuja tavoitteita, niiden elämänkaarta sekä kirjaamisen roolia osana opettajien työtä.

Varmasti jokainen varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa tai toisella asteella työskentelevä opettaja on ainakin joskus pohtinut mielessään, miksi erilaisia pedagogisia asiakirjoja oikeastaan kirjoitetaan. Ovatko ne loppujen lopuksi vain resursseja vievä velvollisuus, vai tukevatko ne oikeasti oppimista ja ovat hyödyksi käytännön työssä? 

Tavoitteena on, että kaikki pedagogiset asiakirjat tukisivat aidosti sekä opettajan työtä että oppijaa taaten huolellisesti suunnitellun opetuksen ja tuen. Erilaiset pedagogiset dokumentit eivät siis saisi jäädä vain irrallisiksi lapuiksi, joita on kirjoitettava ”oikean” työn ohessa, koska lainsäädäntö sitä edellyttää. Huolellisesti kirjoitetut suunnitelmat luovat parhaimmillaan jatkuvuutta oppijan poluilla varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Eri koulutusasteilla kirjaaminen on kuitenkin edennyt eri tavoin. Siinä, missä varhaiskasvatuksessa ja toisella asteella pedagoginen kirjaaminen (VASU ja HOKS) kattaa oikeastaan kaiken oppijan tilanteeseen liittyvän, perusopetuksessa kirjaaminen liittyy puolestaan ennen kaikkea tilanteeseen, jossa oppijalla ilmenee tuen tarvetta ja hänelle laaditaan esimerkiksi HOJKS. Esi- ja perusopetuksessa on tällä hetkellä käytössä useita erilaisia pedagogisia asiakirjoja. (Alasuutari, Heiskanen, Rantala & Vehkakoski 2023, Esipuhe.) 

Ei siis ihme, että Alilan ym. (2022) mukaan viime aikoina on tuotu esille tarvetta yksinkertaistaa asiakirjojen kirjoa. Onkin kiinnostavaa nähdä, miten dokumentointi tulee lähitulevaisuudessa kehittymään. Vaikka edellä on käsitelty pedagogista kirjaamista, on tärkeää, että myös esimerkiksi sotepalveluissa ei asioita kirjata vain kirjaamisen vuoksi, vaan siten, että asiakirjoista olisi aidosti hyötyä niin asiakkaille kuin työntekijöillekin. Asiakirjojen tarkoituksenahan on kontekstista riippumatta tallentaa yhteisen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin prosessia tarkoituksenmukaisella tavalla jokaisen yksilön tilanteessa (Alasuutari ym. 2023, Luku 2). Siksi on ikävää, että ne on kuitenkin usein koettu haastavaksi ja jopa irralliseksi osaksi työtä. Tällöin tuen systemaattisuus ja jatkuvuus saattavat vaarantua. Tuen onnistuneen toteutuksen kannalta oleellista onkin, että tiedot kulkevat myös eri tahojen välillä ja kaikki asianosaiset henkilöt ovat tietoisia siitä, mitä on kirjattu ja sitoutuneita yhteisesti sovittujen asioiden toteuttamiseen. 

Tutkimusten mukaan opettajat voivat nähdä pedagogisen kirjaamisen muun muassa ammatillisen kehittymisen lähteenä, yhteistyön vahvistajana, arjen työvälineenä ja vaativana työtehtävänä. Se, millaiseksi dokumenttien hyödyllisyys koetaan, heijastuu helposti sekä kirjaamistapoihin että dokumenttien laatuun. Jos kirjaamisen hyödyllisyyttä ei tunnisteta, ei siihen ja sen kehittämiseen usein myöskään panosteta riittävästi. (Alasuutari ym. 2023, Luku 3.) 

Hyvä pedagoginen kirjaaminen Oppimista tukeva dokumentointi käytännössä on mielestäni painava puheenvuoro kirjaamisen tärkeydestä ja siihen panostamisen hyödyllisyydestä. Ei ole yhdentekevää, mitä ja miten oppijasta ja hänen tilanteestaan, tavoitteiden asettamisesta sekä pedagogisista ratkaisuista ja tukitoimista kirjoitetaan. Edellä esitelty teos tarjoaakin tähän dokumentointityöhön arvokkaita vinkkejä, eikä kirjassa unohdeta myöskään oppijan oman äänen ja osallisuuden roolia erilaisten pedagogisten asiakirjojen laadinnassa. Erilaisten näkökulmien esille nostamiseen liittyen huomiota saavat luonnollisesti myös oppijoiden vanhemmat ja ammatilliset yhteistyötahot. 

Dokumentaatio on tällä hetkellä iso ja merkittävä osa opettajan työtä – tosin näkymätöntä sellaista. Siihen liittyykin nykyisellään monenlaisia haasteita ja ongelmia, joita pohtiessa herää kysymys: Olisiko kirjaaminen mahdollista ymmärtää yhtä oleelliseksi osaksi työtä kuin kirjaaminen esimerkiksi osana lääkärien työtä on? Olen Alasuutarin ja kumppaneiden (2023, Luku 3) kanssa samaa mieltä siitä, että esimerkiksi työjärjestelyillä ja tuen järjestelmää kehittämällä voitaisiin auttaa opettajia selviytymään nykyistä paremmin niin tuen tarjoajina kuin pedagogisten asiakirjojen laatijoina ja käyttäjinäkin.

LÄHTEET:

Alasuutari, M., Heiskanen, N, Rantala, A. & Vehkakoski, T. 2023. Hyvä pedagoginen kirjaaminen Oppimista tukeva dokumentointi käytännössä. Jyväskylä: PS-kustannus.

Alila, K., Eskelinen, M., Kuukka, K., Mannerkoski, K. & Vitikka, E.2022. Kohti inklusiivista varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta: Oikeus oppia – Oppimisen tuen, lapsen tuen ja inkluusion edistämistoimia varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa valmistelevan työryhmän loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:44. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164421

Kustantaja: PS-kustannus

Julkaisuvuosi: 2023

Sivumäärä: 211 s.