Kimmo Ohtonen: Tunturikettu – Pohjolan naalin tarina

 

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2023
Sivumäärä: 320 s.

Koskettavan kaunis ja toiveikas kuvaus pienestä nisäkkäästä ja Suomen luonnon monimuotoisuudesta.

Naali katosi Suomen luonnosta 1900-luvun alussa. Reilut sata vuotta myöhemmin pohjoisessa Lapissa tehdään merkittävä havainto. Eräs naalipari näyttää asettuneen tunturin juurelle. Onko kerran hävinnyttä lajia mahdollista palauttaa luontoon? Miksi luonnonvarainen naali alun perin kuoli sukupuuttoon? Koituuko ilmastonmuutos lajin kohtaloksi?

Kiehtova ja eläytyvä tietoteos punoo yhteen sata vuotta Suomen ja naalin tarinaa. Se kiertyy lopulta kysymykseksi siitä, voiko ihminen korjata tekemiään virheitä, omiaan ja aiempien sukupolvien. Onko silta eläimen ja ihmisen välillä ylittämätön?

Oma arvioni: Tunturikettu on vaikuttava ja vahvasti tarinallinen tietokirja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen tärkeydestä ja sen haasteellisuudesta ilmaston jatkuvasti lämmetessä myös pohjoisilla tunturialueilla. Kirjasta selviää se, kuinka ihminen on kautta historian toimillaan vaikuttanut naalin elinmahdollisuuksiin ja kuinka etenkin punaketun elinympäristön laajenemisen seurauksena naalin selviytymismahdollisuudet ovat uhattuna. Mutta, ehkä kaikkea toivoa ei ole sittenkään vielä menetetty...

Pohjolan naalin tarinasta välittyy erinomaisesti kirjoittajan kiinnostus, kunnioitus ja rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan. Luulenpa, että moni lukija voi tämän koskettavan ja informatiivisen tarinan luettuaan osata arvostaa luontoa ja sen monimuotoisuutta entistä enemmän.