Satu Lidman: Kaikkien oikeus liikkua – Kohti sukupuoli- ja kehotietoista liikuntakulttuuria
 |
| Kustantaja: Gaudeamus Julkaisuvuosi: 2024 Sivumäärä: 389 s. |
Ihminen on tarkoitettu liikkumaan. Keho palkitsee fyysisestä rasituksesta mielihyvähormoneilla, energisyydellä ja rentoutumisella. Miksi liikunta herättää silti niin monissa ahdistusta, jopa häpeää?
Kaikkien oikeus liikkua luotaa suomalaista liikuntakulttuuria 1900-luvun alkupuolen kansallisen tervehenkisyyden ajasta yksilökeskeisempään nykyhetkeen ja etsii vastauksia liikkumattomuuden ongelmaan. Henkilökohtaisten ja koskettavien liikuntamuistojen kautta selviää, kuinka esimerkiksi koulutovereiden arvostelevat katseet ovat tukahduttaneet liikkumisen ilon ja toisaalta yksikin rohkaiseva aikuinen on voinut valaa uskoa oman kehon kykyihin.
Teos on puheenvuoro turvallisemman toimintakulttuurin puolesta. Se nostaa esille, miten erityisesti sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin, kehon piirteisiin ja vammaisuuteen liittyvät syrjivät asenteet ja puheet vaikuttavat haitallisesti liikunnan harjoittamiseen. Kirja kannustaa kansalaisia, päättäjiä ja liikunta-alan ammattilaisia pohtimaan yhdessä, kuinka liikunnan ilo mahdollistuisi kaikissa väestöryhmissä ikään, taustaan ja kuntotasoon katsomatta.
Oma arvioni: Kaikilla on oikeus liikkua, mutta silti se toteutuu edelleen suhteellisen heikosti. Liikuntakasvatus ja yhteiskunnallinen ilmapiiri ovat toki onneksi vuosikymmenten kuluessa kehittyneet kohti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, mutta silti meillä riittää edelleen töitä muun muassa saavutettavan, sukupuoli- ja kehotietoisen liikuntakulttuurin luomisessa. Näin jokainen meistä voisi turvallisesti liikkua itselleen sopivalla ja mieluisalla tavalla. Se mahdollistaisi aidon liikunnan ilon ihan kaikille.
Kirjassa esille tuodut koululiikuntamuistot saivat minut pohtimaan aihetta omien kokemusteni valossa. Olin mukana liikuntatunneilla aikoinaan 1980--luvun alussa vain parin ensimmäisen lukuvuoden ajan, jolloin pystyin osallistumaan peleihin ja leikkeihin kohtalaisen hyvin avustajan tuella. Sen jälkeen minut vapautettiin liikunnasta, kun opettaja totesi, ettei hän osaisi tarjota minulle mielekästä tekemistä. Ratkaisu oli mielestäni ihan oikea. Kävin fysioterapiassa mahdollisuuksien mukaan liikuntatuntien aikana. Ja harrastin liikuntaa tuolloin aktiivisesti ja monipuolisesti vapaa-ajalla: uin, pyöräilin, ratsastin, kelasin. Hieman myöhemmin löysin oman suosikkilajini pyörätuolitanssin, jota harrastin monta vuotta muutaman kerran kilpaillenkin. Ikävin liikuntamuistoni liittyy lukioaikaan, jolloin en pyörätuolini kanssa kelvannut mukaan vanhojen tansseihin. Uskon ja toivon, että nykyään osataan ja halutaan tarjota paremmin erilaisia soveltavan liikunnan ratkaisuja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.
Voin suositella tätä tutkittuun tietoon perustuvaa monipuolista teosta lämpimästi kaikillle aiheesta kiinnostuneille. Kirjan lähteistä löytyy vielä runsaasti lisää kiinnostavaa luettavaa.