Mari Leppänen: Kuulun tähän maisemaan – Sanoja luottamuksesta ja rohkeudesta
Kustantaja: Kirjapaja Julkaisuvuosi: 2023 Sivumäärä: 189 s, |
Piispa Mari Leppäsen teos kutsuu pohtimaan luomakunnan kauneutta ja luonnon hyvinvointia, ihmisen elämää rosoineen ja hengähdystaukoineen sekä hiljaisuuden ja hitauden arvoa. Tekstejä sävyttää lempeys niin kanssakulkijoita kuin omaa itseä kohtaan. Leppänen johdattaa lukijan tarkastelemaan omaa paikkaansa, omia unelmiaan, mutta myös yhteisiä unelmia ja yhteistä elämää. Taivas on maan päällä silloin, kun ihminen tuntee kuuluvansa juuri siihen, missä on.
Oma arvioni: Tämä vuoden 2023 kristilliseksi kirjaksi valittu teos vie lukijansa luonnonrauhaan ja hiljaisuuden äärelle sekä sanoin että kuvin. Se tuo toivoa, eli pelon vastavoimaa, kriisien keskellä eläville ihmisille, jos he vain malttavat hetkeksi pysähtyä ja hengittää syvään. Ja toivo lisääntyy tekojen kautta.
Kirjasta välittyy mielestäni todella kauniisti ja vahvasti kirjoittajan yhteys Jumalaan ja rakkaus luontoon sekä luottamus ihmiissä olevaan hyvyyteen. Kirjan äärellä on hyvä pohtia myös omaa elämäänsä ja maisemaansa, johon kuulua.