Ani Kellomäki: Sami Kuronen – Kahden kesken
![]() |
Kustantaja: Otava Julkaisuvuosi: 2024 Sivumäärä: 335 s. + 16 numeroimatonta sivua |
Eivät katsojat halua enää tätä keski-ikäistä, loppuun ajettua raakkia, j0nka päälle syksyn työtaakka vyöryy. Tätä, joka potee järkyttävää huijarisyndroomaa. He haluavat miesjumalan ja seksitykin, tai sen leppoisasti esiliina yllään kokkaavan polkkatukkamiehen. Mutta samaan aikaan kaikki Samit ovat yhtä totta.
Sami Kuronen kertoo ensimmäistä kertaa kipeästä välirikostaan äidin kanssa, isän sairastumisesta ja työn jalkoihin jääneistä parisuhteistaan. Paljastuu myös, mitä todella tapahtuu viettelysten saarella ja keikkalavojen takahuoneissa.
Oma arvioni: Tunnetun mediapersoonan, Sami Kurosen, elämäkerta on kiinnostavaa luettavaa ennen kaikkea siksi, että Kuronen on samanikäinen kuin minä. Niinpä löysinkin odotetusti kirjan sivuilta monia itselleni tuttuja asioita lapsuuden ja nuoruuden ajoilta. Tämä viisikymppisen miehen avoin välitilinpäätös oli elämänmakuinen tarina intohimosta toteutumattomista haaveista, aika ajoin vaivanneesta vauhtisokeudesta ja ylisukupolvisista taakoista. Ihmisten elämän käännekohdat ovat aina kiehtovia, joten blogin 18-vuotispäivän ilta sujui leppoisasti Samin seurassa.