Ina Westman: Lähes elossa
![]() |
Kustantaja: WSOY Julkaisuvuosi: 2024 Sivumäärä: 271 s. |
Tämä kaikki tapahtui, ja jokainen sana on totta sairaan harhaisessa maailmassa.
Lähes elossa kertoo matkasta, jonka Ina Westman on koronaan sairastuttuaan käynyt suoriteorientoituneesta perheenäidistä ihmiseksi, joka ei aamulla tiedä, jaksaako arkipäivässä sanan alkuosaa, arkea. Teos ei ole toipumistarina, sillä Westman ei ole toipunut. Ainakaan vielä. Sairausmatka on ollut kiemurainen mutta ei toivoton. Siihen on kuulunut jääkylmiä loiskahduksia, oikein ja väärin puhallettuja hengityksiä, oivalluksia, kyllästymistä, uusia elämäntapoja ja ennen kaikkea irti päästämistä.
Westmanin kertojaääni ei silti lannistu, vaan on toiveikas ja itseironinen. Neljän vuoden kokemuksella Westman uskoo, että sairaus on itsekäs, aina. Ja koska me kaikki ehdimme elämämme aikana olla sairaita, tapauskertomus laajenee pohtimaan nykyelämämme perusteita: vaadimmeko itseltämme nykyään liian paljon? Riittäisikö jonkin päivän teemaksi pelkkä hengittely, sisään ulos? Riittäisikö joskus, että on lähes elossa?
Oma arvioni: Tämä koskettava ja puhutteleva romaani tarjosi lukijalle melkoisen matkan long covidiin sairastuneen ihmisen elämään, jossa moni asia on toisin kuin ennen ja varmuutta sairauden seuraavasta vaiheesta tai siitä toipumisesta ei ole. Vaikeista oireista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu, ja iloakin päivistä löytyy ainakin silloin tällöin.
Vaikka itse olen tietääkseni säästynyt koronalta ainakin toistaiseksi, tarjosi tämä teos myös minulle aika monia samaistumiskohtia. Minäkään kun en on enää kykene tekemään kaikkea sitä, mhin ennen pystyin ja josta nautin. Olen kuitenkin löytänyt arkeeni myös uusia, hienoja asioita. Minäkin olen romaanin päähenkilön tavoin opetellut kuuntelemaan itseäni enemmän ja hengittämään syvemminm niin ja Ouraan "uskon" minäkin. Todella toivon, että kirjoittaminen tulee säilymään elämässäni loppuun asti. On hienoa, että tämä teos on haluttu ja jaksettu kirjoittaa.
Jos sinä tai joku läheisesi olette sairastuneet pitkittyneeseen koronatautiin, Lähes elossa on kirja, joka teidän kannattaa ehdottomasti lukea. Aiheen vakavuudesta huolimatta ämä kirja aiheuttanee aika todennäköisesti välillä myös naurahduksia.